New Exhibition in the Petit musée de la Villa Karo!

May was a month of hard work as we renewed the exhibition of the Petit musée in Villa Karo, and here it is! Ready to welcome visitors right away when Villa Karo opens it’s doors again in the end of August!

Tintti Timonen and I did the design based on Soile Rinno‘s prior exhibitions; carpenters and painters repaired the interior and the furniture designed by Tina Lotila for the first exhibition in 2002; and finally together with Georgette Singbe, Wiktoriina Hurskainen and Boniface Gossou we arranged the objects in their right places. If you’re not in Benin right now, take a look at the “musée” through the photos below!

The whole Vodun room with it’s fetishes and statues. Click to see the larger image, and click again to zoom.

Fetishes and assins (altars) in the Vodun room, the left corner from the entrance.

Left wall of the Vodun room, with an evil fetish (above) and a fetish from a sacred forest (below). The text says: “Vodun is an animistic religion, whose followers believe that nature consists of deities and spirits touching their lives. The religion has its roots in coastal West Africa and from there it travelled with slaves to the Caribbean and to Brazil.
At its heart Vodun is an everyday, social and comprehensive religion and world view, based on reciprocity, reverence for nature and mutual assistance between deities, spirits, the living and the dead.
Fa is the spirit that works as a mediator between the people and the deities. Its message is interpreted by Bokono, diviner of Fa, and the readings are executed by Vodun priests and priestesses in different ceremonies.
Colonialism, mission, political persecution and modernization have all threatened the survival of Vodun. Its nature is flexible and open to influences, the religion continually adjusts to new challenges and its position is nowadays officially recognized, especially in Benin where it is a state religion.
Fetishes are objects of some special innate power, made for many different purposes and closely connected to the Vodun religion. After a divination they embody the force of a god and are used for example for protection or as good luck charms. Some fetish objects may be placed on home altars to promote their owner’s well-being, while other ones may travel in the pockets of travelers, protecting them on their way.

The upper left corner of the Vodun room shows fertility statues from West Africa, for example from the Ashanti, Fanti and the Baoulé cultures in Ghana and Côte-d’Ivoire.

Marriage, pregnancy, birth, divorce, death… all represented through the fetish statues. Akuaba, an Ashanti girl who is unable to have a child, is perhaps the most well known (aloft).

Hounon, fetish priest of Heviosso, guards the Petit musée across the entrance. On his left side is the fetish of Ogun, the God of Iron and on his right side a fetish with bull’s horns on his back.

Fetish statues of the Goddess of Mami Wata, God of Water, right side of the Vodun room.
In Vodun religion the universe is divided into five basic elements: water, fire, earth, air and sky. In their own way each Vodun deity represents one of these elements. The Supreme God, the creator of the universe is called Mawu. The names and meanings of the hundreds of deities may vary from one community to another, but certain deities, such as Mami Wata, recur.
The vibrant water goddess has drawn influences from Christianity, Islam, Judaism, Hinduism, as well as from Buddhism. Some characteristics of Mami Wata may also have been taken from the mermaid figureheads adorning the ships that brought the first Europeans to Africa, but for example the Dogon culture of Mali and Burkina Faso told tales of mermaids and mermen as early as 4000 years ago. Mami Wata guarantees her followers speedy success, riches, good luck and good health. The goddess, who is often characterized as jealous, is known to show herself every now and then to true believers, in the light of the full moon.
Other important Vodun deity Heviosso, also known as Shango among the Yoruba people, represents the air being the god of thunder. The red color associated with Heviosso/Shango is considered to be holy. For example the boat fetishes from the fishing village Ada in Ghana often include the double-sided axe of Shango as the symbol of thunder. The owner of the fetish gains strength and Shango is prevailed upon to calm the sea winds.

The left side of the History room presents the slave trade with statuettes and a picture of Francisco de Souza, a slave trader who lived in Ouidah and visited also Grand-Popo – giving the town it’s name.
The Portuguese were the first to settle on what later was called the Slave Coast: the coast of today’s Togo, Benin and western Nigeria. Town of Ouidah, 45 kilometers from Grand-Popo, became center of West African slave trade. In the 18th century Ouidah had five European fortresses: English, French, Portuguese, Dutch and Danish. The beach of Ouidah became a “gate of no return” to hundred thousands, even millions of people.
Slave trade was approved in Dahomey and the kings sold their own countrymen and war prisoners as slaves. In return they got weapons, precious metals and luxury objects. King Agadja’s emblem even depicted a slave ship: to represent the prosperity slave trade brought to the kingdom.
The first slavery abolishment acts were given already in the 18th century, but the slave trade was profitable up to the 1860’s. Most of the slaves were sold to the coffee- and sugar plantations in Brazil. About 20 million Africans were victims of the trade while it was going on. Maybe only half of the sold slaves arrived alive to the new continent. Today the African diaspora is commemorated for example during the annual Vodun-festivities in Benin, every 10th January.

Colon statuettes welcome the visitors to the history room, across the entrance. “The colonization of Benin (then Dahomey) began in 1889, when France took over the country after winning a war against its last independent ruler, king Gbehanzin. Other French colonies in West Africa were Mauritania, Mali, Senegal, Burkina Faso, Guinea, Côte d’Ivoire and Niger. France also ruled large areas in other parts of Africa.
French colonial administration hired locals to work in the government, and “colon” statues represent the local people dressed in European uniforms and clothes. Today colons are sold everywhere in West Africa as souvenirs.
Independence movements started to grow stronger in different parts of the continent in the 1950’s and most French colonies became independent in 1960 or soon after. Dahomey gained independence from France finally in 1960 and it was renamed Benin in 1974.

The upper right corner of the history room.

Old kingdoms of West-Africa are represented by the bronze statues from old Benin (area in today’s Nigeria), kings’ staffs and an application work of the twelve kings of Dahomey (modern Benin).
The history of Benin is a succession of several kingdoms and cultures. The Fon king of Abomey subdued the surrounding countries and formed the kingdom of Dahomey in 1625. It then became the most powerful kingdom in the area, fighting wars for example against the Oyo Empire (in today’s Porto Novo) and the Kingdom of Whydah (Ouidah).
Other powerful kingdoms in West Africa were the Ashanti kingdom in modern day Ghana, and the Benin Empire of Edo culture, which formed the origins of modern Nigeria. Today kings don’t hold political power, but they have important positions in communities.

The right side of the history room


Wagashi -juustoa fulaneiden tapaan

Toissa sunnuntaina päätin lähteä lypsylle. Villa Karon vartija Abdulaye lähti kanssani retkelle Agbanakin-kylään. Ensin kuljimme moottoripyörällä Grand-Popon markkinapaikan läheisyyteen, sieltä sitten ylitimme joen noin 30 sekunnissa veneellä ja pääsimme Togon puolelle. Parin kilometrin kävelymatkan aikana sohimme pitkällä puutikulla kypsiä keltaisia mangoja puista alas. Tähän aikaan vuodesta näkee paikallisten kävelevän kädet ja taskut täynnä mangoja. Vapaata riistaa! Jossain vaiheessa alkoi nenässä tuntua lehmien haju. Lantakasat höyrysivät. Olimme saapuneet fulanikylään.

Joen ylitys

Fulanit eli peulh-kansa ovat joidenkin lähteiden mukaan alkujaan kotoisin Pohjois-Afrikasta tai Lähi-idästä. Beninin fulaneilla on suurimmaksi osaksi sukujuuret Nigerissä. Fulanit ovat perinteisesti karjankasvattajia ja nomadeita. He puhuvat fulfuldea ja heidät on helppo tunnistaa ulkonäön perusteella. He ovat luonnollisesti kapeavartaloisempia kuin esimerkiksi Grand-Popon muu väestö. Heillä on usein kauniita tatuointeja kasvoissa ja nenät ja huulet ovat kapeat. Todella kaunista kansaa! Fulanit syövät paljon valmistamaansa juustoa eli wagashia ja maitoa.Apupoika Ali ja lehmät.

Abdulayen ystävällä Gadolla on noin 140-päinen lehmälauma vasikat mukaan lukien. Hänellä on kaksi avustajaa, jotka lypsävät lehmät kerran päivässä. Lehmät syövät ruohoa lähimaastossa, mutta tulvien yllättäessä niiden kanssa saatetaan kävellä jopa 100 km pituinen matka. Lypsäminen on periaatteessa helppoa. Emolehmä pysyy paikallaan kun sen takajalat sidotaan kiinni ja kun sen vasikka päästetään lypsämishetkellä nuuskimaan emonsa utareita. Tällä tavalla lehmä luulee, että oma lapsi siellä imee maitoa.


Lehmien omistajat ovat rikkaita, mutta he eivät missään nimessä kerskaile asialla. Gado esitti vaatimatonta, mutta todellisuudessa hän hallitsee täydellisesti lehmäbisneksensä. Hän aloitti karjankasvatuksen tekemällä töitä apupoikana. Hän ei ottanut kuukausipalkkaansa vastaan kuin vasta lopuksi, kun kasassa oli tarpeeksi kuuden lehmän ostamiseen. Yhdestä emolehmästä voi muuten saada 350000-400000 frangia ja vasikastakin 150000 frangia.

Gadon kauniit lehmät

Gadon lehmät ovat todella hyvinvoivia. Emot saavat olla vasikoidensa läheisyydessä ja ruohoa riittää popsittavaksi. Olen kuullut, että fulanit eivät myöskään syö lehmiänsä kuin vasta silloin, kun ne ovat niin vanhoja etteivät enää tuota maitoa. Siksi liha on sitkeää, mutta onnellista! Gado itse ei syö lehmiänsä.

Ali pullottaa maidon

Gadon lehmistä saa maitoa noin 50-60 litraa päivässä. Ostin häneltä kolme litraa maitoa. Hinta oli 500 frangia eli noin 80 senttiä litralta. Sitten takaisin veneeseen ja juustonvalmistukseen.

Abdulayen vaimo Fatima toimi juustonvalmistajana. Maito pantiin tulelle ja sen annettiin päästä kiehumispisteeseen. Tällä välin Fatima haki pusikosta kasvin, joka ihmeekseni toimi juoksuttimena!

Kohta valmistetaan juustoa

Pitkän googlailun jälkeen löysin kasvista tietoa. Kasvilla on nimiä lähes yhtä monta kuin käyttötarkoituksiakin. Kyseessä on latinan kielellä Calotropis procera. Englanniksi se on esimerkiksi giant milkweed tai sodom apple, ranskaksi arbre à soie du Sénégal tai pomme de Sodome. Se on yleinen lähes koko Afrikassa sekä eri osissa Aasiaa. Kasvi on myrkyllinen ja sen eri osia käytetään esimerkiksi kutomiseen, tyynyn täytteenä, majojen rakentamiseen, nuolimyrkkynä, ihon hoidossa, hyttysmyrkkynä, ripulin hoidossa ja jopa härän sarvien kiillottamiseen. Kun nyt tunnistan kasvin, nään niitä itse asiassa joka puolella Grand-Popoa. Kuulin myös, että pikkupojat käyttävät kasviin muodostuvia isoja hedelmiä jalkapalloina, jotka tosin hajoavat usein ensimmäisen potkaisun myötä. Lisätietoa tästä ihmekasvista englanniksi löytyy muun muassa täältä.

Kasvi murskataan morttelissa

Kasvia tarvitaan vain pieni määrä

Fatima ja Calotropis procera

Fatima hakkasi vartta noin kymmenen sentin mittaisen palan mortteliin ja pala murskattiin kunnolla. Hän kaatoi kuumentunutta maitoa pienen määrän murskeen joukkoon ja kaatoi sitten liotetun nesteen takaisin kattilaan siivilän läpi. Tämä pieni määrä kasvin mehua riitti juoksuttamaan juuston! Maitoheraa alkoi muodostua hyhmettyvän juuston pinnalle ja Fatima kaapi sitä pois. Lopulta Fatima kauhoi juustomassaa pieniin koreihin. Melkeinpä samantien hän käänsi juustot toisinpäin koreihin ja näin korikuvio antoi kauniin kuvion juustoille. Juustojen annettiin valua hetken koreissa kunnes ne sitten upotettiin kylmään veteen viilentymään. Näin ollen kolmesta litrasta maitoa saatiin neljä kaunista juustoa ja vieläpä ilman eläinperäistä juoksutetta.

Valmiit juustot myyntikunnossa

Kori antaa kauniin kuvion juustolle

Juustomassa kauhotaan koreihin

Illalla friteerasin juustoviipaleita maapähkinäöljyssä ja söin niitä tomaattikastikkeen, alokon eli paistetun ruokabanaanin ja kom-maissimassan kanssa. Hyvää! Seuraava tehtäväni on miettiä, miten Calotropis proceransaisi kasvamaan Suomessa.

Wagashi, kom ja aloko tomaattikastikkeessa


Kaksosuus on täällä Beninissä kiehtova asia. Paikalliset aina riemastuvat kuullessaan, että minulla on kaksossisko. ”No, missä hän on?”, minulta kysytään. Sisarussuhteeni menivät uusiksi kun kuulin, että vaikka olen syntynyt kaksoseni jälkeen, minä olenkin hänen isosiskonsa. Minä kuulemma vanhempana lähetin hänet ensin ulos katsomaan maailmaa. Vihdoinkin ymmärrän, miksi olen aina tuntenut itseni niin vastuuntuntoiseksi kaksostani kohtaan! Villa Karossa käyvä hedelmämyyjätäti Francisca Amegal kysyi kerran olenko kaksonen. Nimittäin aina kun hän etsii minulle banaaneita, ne ovat kasvaneet yhteen kiinni.

Batonou -kylässä Togon puolella Akueté Amouvin -niminen 22-vuotias kaksospoika oli perinyt isältään taikametsän, jonne pääsin käymään. Isän kuoleman jälkeen Akueté sisaruksineen konsultoi fa:ta*, ja Akueté valittiin metsän papiksi. Vierailuani edeltävänä yönä oli satanut vettä. Maa oli kostea ja ilma raikas. Taikametsän portista piti astua paljain jaloin sisään, ja vieläpä takaperin. Akueté piti minulle oman pienen kaksosseremonian, jossa sain toivoa itselleni jotakin siunausta. Hän kaatoi fetissien päälle sodabia ja sylki samaa juomaa fetissien naamoille. Näyttääkseen voimiansa ja harjoitellakseen, hän rikkoi ison tyhjän lasisen ginipullon päätänsä vasten ja vielä pureskeli suurta lasinsirpaletta suussaan. Seremonia jatkui lehmänkellon kilistelyllä ja lauluilla, jotka liittyivät pullon rikkomiseen. Erään laulun sanat menivät kutakuinkin näin: ”Kun sarvekas pukki haluaa tapella, sitä ei kiinnosta mitä sen pääkopalle tapahtuu.” Paikalle ilmestyi musiikin innoittamana kylän muitakin kaksosia.

Akueté taikametsässään voodooalttarin äärellä.

Logocondjin kylässä sain pitää sylissäni pieniä 2-vuotiaita kaksostyttöjä. Heille oli rakennettu betoninen alttari, jossa näiden kaksosten hengille voitiin uhrata esimerkiksi papuja palmuöljyssä.  Tällä tavalla uhraaja voi toivoa itselleen onnea esimerkiksi kokeissa.

Logocondjin kaksoset.

Daguè Amehou -niminen voodoopappi Todjonoukoin -kylässä on itse kolmonen, mutta hänen kaksi sisarustaan kuolivat vauvoina. Lisäksi hän oli itse saanut kaksoset, mutta nekin kuolivat vauvoina. Hänen voodootemppelissään oli siis ainakin neljä pientä kaksospatsasta näiden kuolleiden muistolle. Kuulin papin elämästä muutakin ei-kaksosuuteen liittyvää, joten haluan jakaa sen tässä: Herra Amehou on poliisi entiseltä ammatiltaan. Hän ymmärsi kohtalonsa olevan pappeus vasta monen mutkan jälkeen. Virkatehtävissä ollessaan hänen autonsa pysähtyi kerran keskelle tietä, ja kerran hänen palkkansakin varastettiin. Vielä tällöin Daguè kieltäytyi palaamasta kotikyläänsä, joten hän kaiken lisäksi sairastui vakavasti. Hänen koko kehonsa kuvattiin sairaalassa, mutta hänen sairastumiselleen ei löydetty syytä. Lopulta hän suostui viimeisin voimin palaamaan kyläänsä, hänet elvytettiin vedellä ja hän pääsi voodoo -initiaatioon ja oppiin Abomeyhin. Hän siis alistui kohtaloonsa eikä hänelle tämän jälkeen ole enää tapahtunut pahoja asioita. Valitettavasti en saanut fa:lta lupaa ottaa kuvia Herra Amehousta.

Kuulemani mukaan kaksoset muuttuvat nukkuessaan apinoiksi ja varastavat ryhmissä esimerkiksi mangoja naapureiden mangopuista. Kaksoset varastavat kuulemma kostaakseen itseensä kohdistuneita vääryyksiä. Metsästäjä ei pysty tappamaan tällaista kaksosapinaa vaan sitä voi pelkästään haavoittaa. Kuulin eräästä kaksosmiehestä, jolla oli kuolemaansa asti luodin reikä selässsä. Se oli kuulemma tullut metsästäjän luodista. Kuulin myös eräästä noin 13-vuotiaasta kaksostytöstä, joka oli koulutunnin aikana nukahtanut. Kun hänet herätettiin, hänen suustaan purkautui ulos tuoreita maissinjyviä. Näin tapahtui kaikkien paikalla olijoiden mukaan siksi, että unessaan hän oli juuri ollut maissipellossa syömässä. Maissien kypsyessä kylissä myös järjestetään seremonioita, joissa kaksosille tarjotaan esimerkiksi banaaneita, jotta he eivät apinoiksi muuttuessaan varastaisi kypsiä maissintähkiä.

Tällaiset absurdeilta kuulostavat tarinat ovat täällä arkipäivää. Todellisuus vaan on Beninissä aivan toinen. Yritän aina välillä kysellä, uskovatko paikalliset ihmiset tällaisiin kertomuksiin. Vastaus on usein sama: ”C’est ça l’Afrique!”. (”Sellainen on Afrikka!”) Tämä lausahdus tarkoittaa myös sitä, että asia on loppuunkäsitelty. Lisätietoja ei siis kannata tämän jälkeen edes kysyä. Nyt menen syömään yhteenkasvaneita banaanejani ja miettimään kaksossiskoani, joka on kaukana.

*Fa on Beninissä ja lähimaissa esiintyvä ennustusperinne, jota usein sanotaan lajissaan yhdeksi maailman monimutkaisimmista. (Toim. huom.)

Alkutaival Afrikassa

Naapurien pihalla asuu arkoja vuohia.

Wiktoriina, bonne arrivée!”, sanoi Alphonse ollessaan minua Cotonoun lentokentällä vastassa. Olen nyt ollut viikon uudessa kotimaassani. Minua naurattaa melkein koko ajan ja paikallisiakin ihmisiä naurattaa. Miten iloista täällä on, vaikka kovinkin köyhää. Ehkä myöskin elän vielä aikamoisessa kulttuurishokissa, joten ensimmäinen reaktioni kaikkeen uuteen on hihittely. Ensimmäisenä aamuna heräsin norsun törähtelyyn, mutta ei täällä kyllä norsuja ole. Kaikkialla myydään jotakin. Eläimiä, bensaa, kankaita, ruokaa. Kännykän latauskortteja, sandaaleita, jääpaloja. Naiset ja lapset kantavat tavaraa päänsä päällä. Kaikki pukeutuvat värikkäisiin kauniisiin printtikankaisiin.

Olen ehtinyt käydä monessa Grand-Popon ravintolassa, täältä saa jopa pizzaa. Sana on kiirinyt, ja luultavasti jo koko kylä tietää minun olevan kevään 2012 harjoittelija, vaikka en ole vielä edes aloittanut töitä! Villa Karon henkilökunta on aivan uskomattoman rentoa porukkaa, mukaan lukien koirat Juha, Jaana ja Jaakko. Vuohet ja lampaat ovat harmikseni aika pelokkaita, mutta onneksi sentään rukoilijasirkka lennähti syliini yksi ilta ja iso torakka pelästytti minut keittiössä.

Lauantaina olimme lähes kaikkien Villa Karon stipendiaattien kanssa eräässä muistotilaisuudessa. Olimme kaikki pukeutuneet samasta kankaasta meille teetettyihin asuihin. Se oli aivan hillitön näky sekä meille, että täältä parin tunnin ajomatkan päässä olevan pienen kylän asukkaille. Tuntuu siltä, että tänne kannatta tulla kenen tahansa ihmisen, joka kärsii hienoisesta noloudesta tai traumasta. Minunkin isohko takapuoleni on saanut paikallisilta paljon ”ihailevaa” kommenttia ja naurua. Minä ehdottomasti nauran mukana!

Minibussillinen "yovoja" on juuri saapunut juhlapaikalle. Olen itsekin kuvassa.

Pian kohteessa!

Hei kaikki! Olen Wiktoriina, Villa Karon kevään 2012 harjoittelija. Olen vielä Pariisissa viettämässä viimeisiä Euroopan päiviäni ystävien luona. Olen shoppaillut täällä muun muassa dvd:itä Villa Karon perjantaisia elokuvailtoja varten. Luulen vieläkin, että olen tullut Pariisiin jäädäkseni, mutta oikeasti lento Cotonouhun on jo huomenna. Vuorokauden päästä siis hikoilen jossakin hotellissa, josta Alphonse ystävällisesti pääsee minut seuraavana aamuna hakemaan. Sen jälkeen onkin vuorossa matka Grand-Popoon ja vuotuisen voodoo -festivaalin viettoon!

Matkatavaraa minulla on paljon mukana. Se koostuu pääosin kaikenlaisista puteleista ja purnukoista. Tähän asti Afrikan matkailuni on rajoittunut Tunisiaan, joten olen varmuudeksi pakannut kaiken mahdollisen lääketarvikkeen mukaan. Mitäköhän sieltä Grand-Poposta ei saa ostettua? Kuinkakohan kauan olen hygieniafriikki enkä uskalla esimerkiksi pestä hampaitani kraanavedellä?

Olen todella innoissani tästä tulevasta seikkailusta ja työtilaisuudesta! Olen iloinen päästessäni vihdoin tutustumaan Villa Karon henkilökuntaan ja kevään stipendiaatteihin. Yritän netin toimivuuden mukaan kirjoitella blogia aina kun jotain jännää tapahtuu. Täältä tullaan Afrikka ja Grand-Popon vuohet!