Olemisen ja ihmisyyden ajattomuudesta – rytmejä ja säveliä Beninissä

Susanna Hietala Villa Karossa 12/09/2012- 17/10/2012

Muun muassa a capella-yhtyeestä Club for Five sekä Randström & CO ja Laulava Sydän-ohjelmista tuttu jazz-muusikko Susanna Hietala oli toinen Villa Karon syksyllä jättäneistä stipendiaateista. Hän saapui Villa Karoon työstämään improvisaatioon perustuvaa musiikkiteatteriprojektia sekä etsimään rytmejä seuraavan levynsä sävellyksille.

“Viisi viikkoa on mennyt hujauksessa”, Susanna toteaa työskentelyjaksonsa päätteeksi, “mutta Suomessa tämä aika olisi jo mennyt aikaa sitten”, hän lisää. Päivä on vain käsite, ja Beninissä ne ovat olleet pitkiä. Kotiinpalaajaa odottaa Suomessa työntäyteinen viikko: on muun muassa Tartu Mikkiin-nauhoituksia ja keikkoja James Bondin ennakkonäytöksissä.

Susanna on kiertänyt musiikkinsa kanssa ympäri maailmaa muun muassa Aasiassa, Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Afrikka ei kuitenkaan ollut mahtunut keikkakartalle. Tämä vuosi on ollut aikaisia kiireettömämpi ja Susannalle avautui sopiva rako suunnata Afrikkaan työstämään rauhassa omia kappaleitaan, hakemaan inspiraatiota ja etsimään uutta rytmiikkaa.

Pääasiassa Susannalla on ollut Villa Karossa työn alla syksyllä 2011 alkunsa saanut käsikirjoittajan, neljän näyttelijän ja kahden muusikon yhteisteatteriprojekti. Käsikirjoitus perustuu kahvitteluhetkiin ja niissä jaettuihin elämäntarinoihin. Ajatuksena oli alun perin lähteä liikkeelle keskusteluissa spontaanisti nousevista yhteneväisyyksistä ja yhteisistä kiinnostuksen kohteista. Pian aihe kuitenkin laajeni alkuperäisestä ideaa suuremmaksi ja projekti alkoi saada vaikutteita myös Rosen-terapiasta, jota käsikirjoittaja työnsä ohessa harjoittaa. Tässä terapiamuodossa menneisyyden ja kehon lukkoja avataan samoin avaimin, yksilöä eheyttämään pyrkien.

Kun projektia tehtiin tänä kesänä, Susanna koki kuitenkin olevansa ajatuksineen täysin lukossa terapiaa muistuttavissa sessioissa. “Olisi pitänyt avautua ja antaa luovuuden valua musteena paperille tai sanoina suusta, mutta ei ollut mitään annettavaa, sitä ei edes tiennyt mitä ajattelee. ” Villa Karossa Susanna on kokenut tunteidensa ja ajatustensa alkaneen selkiytyä. “Vaikka sitä koettaa elää hetkessä, niin vaistomaisesti kuitenkin tulee pyristelleeksi eteenpäin koko ajan. Sitä kai jollain tavalla etsii itseään”, Susanna pohtii aikaisempia tuntemuksiaan.

Toinen aikatila

Villa Karossa hän koki pääsevänsä paremmin kiinni hetkeen. “Parasta täällä oli se, että pääsi toviksi eroon Suomessa vallitsevasta kiireestä ja pakonomaisesta suorittamisesta, johon välillä sortuu. Luova työ tarvitsee aikaa, että mieli pääsee tilaan, jossa ajatukset syntyvät. Täällä ei ole tarvinnut huolehtia mistään muusta. Mieli on hidastunut hyvällä tavalla, kun ei ole koko ajan tarvinnut olla suorittamassa jotain”, Susanna selittää tuntemuksiaan. “Kun katselee puutarhureita, jotka päivittäin haravoivat pihaa, siihen jotenkin konkretisoituu, että elämä tosiaan on tässä ja nyt. Pyristelemättäkin ne asiat tapahtuvat, jos ovat tapahtuakseen. Huomenna, tai joskus”, Susanna toteaa mietteliäästi.

Susannalle ensimmäiset kaksi viikkoa Grand-Popossa olivat ehdottomasti kaikkein hedelmällisimpiä. “Ympäröivä eksoottisuus kanavoitui pursuileviksi ideoiksi”, Susanna kertaa. Teatteriprojektin kirjoitustyö sai siivet alleen: paperille syntyi ajatuksia, runoja ja rytmiikkaa ensi vuonna ensi-iltaansa odottavaa näytelmää varten. Omasta huoneesta löytyi työrauha kirjoittaa ja koota rytmejä, mutta laulamiselle oli vaikeampi löytää paikkaa. Eksoottinen laulu veti paikallisyleisöä harjoituksia seuraamaan ja suomineidon kainouden ansiosta he saivat jäädä kuuntelemaan, vaikka laulajatar olisikin arvostanut omaa rauhaa. “Olisi vaan pitänyt olla suorempi”, Susanna kuittaa asian suuremmitta kaunoitta, tasapainoisen tyyneydellä.

Rytmitunteja – salsan, bossan ja samban juurilla

Kirjoitustyön ja lauluharjoitusten lisäksi Susanna on nauhoittanut ja merkinnyt muistiin rytmejä. “Nauhalle on kertynyt paljon materiaalia ja jälkityö tehdään sitten Suomessa”, Susanna kertoo suunnitelmistaan. Rytmejä hän on opetellut soittelemalla paikallisten muusikoiden kanssa muun muassa Suomessakin vierailleiden Francois’n, Jean-Baptisten ja Noëlin kanssa. Rummutellessa rytmit iskostuivat alitajuntaan käytännön kautta ja viimeisellä viikolla paikallinen muusikkoperheenkasvatti ja monitaituri Noël veti kaiken opitun teorian tasolla yhteen. Hän perehdytti Susannaa paikallisen rytmiikan historiaan ja rumputermistön etymografiaan. “Kävelevä tietosanakirja”, Susanna kehuu opettajaansa.

Suomessa beniniläistä musiikkimaailmaa ei erityisemmin tunneta. “Senegalista puhutaan kyllä paljon, kun siellä on valtio aktiivisesti mukana tukemassa kulttuuria, mutta beniniläinen musiikkihistoria ja rytmiikka ovat meille täysin vierasta! Täkäläiset voodoohon pitkälti pohjaavat rytmit lähtivät orjalaivojen mukana Latinalaiseen Amerikkaan ja niin salsan, bossan kuin sambankin rytmiikan pohja on täällä”, Susanna kertaa oppimaansa. Hän haaveilee jo lisästipendistä, jotta voisi kirjoittaa Noëlin kanssa beniniläisrytmiikkaan liittyvää kirjaa. “Tulen ihan varmasti takaisin, joko Villa Karoon tai ainakin Beniniiin”, Susanna suunnittelee.

Kanssasisaristaan, syyskauden aloittaneista stipendiaateista Marjo Räsäsestä ja Rea-Liina Brunousta sekä Villa Karon henkilökunnasta Susannalla on vain positiivista sanottavaa: “Koko Villa Karon yhteisö oli ikään kuin aloitusmoodissa, ja meillä kolmella stipendiaatilla oli sellainen “tytöt Afrikassa”-fiilis. Oli myös ihanaa vaihtaa työskentelyyn liittyviä ajatuksia ja turhautumisia Rea-Liinan kanssa, joka työskentelee minun tapaani freelancerina. Marjo taas edustaa eri sukupolvea, ja hänessä näkyi kauniisti kuinka minuus säilyy tuoreena, lapsena. Vain kokemukset karttuvat ja fyysinen keho vanhenee. Tämä ajatus ikääntymisestä liittyy samaan uudenlaisen ajattomuuden tai ajan kokemuksen omaksumiseen: kaikkein päällimmäisenä minulle jäi täältä kokemus ajattomuudesta ihmisissä ja olemisessa ylipäätään,” Susanna tiivistää.

Advertisements

Monikulttuurisuudesta: teemana kulttuurinen itseymmärrys, porttina Villa Karo

Marjo Räsänen Villa Karossa 5. syyskuuta-8. lokakuuta 2012.

Aika joutuu vilkkaan. Siitä on jo tovi, kun Villa Karossa syksyn ensimmäisenä stipendiaattina syys-lokakuussa työskennellyt Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen lehtori ja Aalto-yliopiston taiteen laitoksen dosentti, kuvataideopettaja Marjo Räsänen saapui kulttuurikeskukseen työstämään neljättä kirjaansa, kuvataidetta opettaville ja opiskeleville suunnattua Visuaalisen kulttuurin MONILUKUKIRJAa.

Monikulttuurisen identiteetin kukka

“Jokainen ihminen ja esine itsessään ovat monikulttuurisia. Niin myös taideteosten tulkinnassa on kyse aina kahden kulttuurin tekijän ja vastaanottajan kohtaamisesta”, Marjo selostaa kirjansa kantavaa ajatusta.

“Tätä ajatusta voidaan havainnollistaa yksilöä kuvaavan kahdeksanterälehtisen kukan avulla. Terälehtiä ovat minuuttamme rakentavat asiat: ikä, sukupuoli, etnisyys, maailmankatsomus, sosiaaliryhmä, asuinpaikka, kyvyt ja kieli. Nämä seikat vaikuttavat kokemuksiimme ja tulkintoihimme ympäristöstä ja muista ihmisistä. Se miten näistä osasista koostuva yksilö käyttäytyy ja havainnoi ympäristöään, riippuu tämän lisäksi häntä ympäröivän yhteisön makrokulttuurista. Lähestymistapa tarjoaa mahdollisuuden tarkastella omaa itseä osana ympäröivää kulttuuria, ymmärtää sekä omien että muiden ihmisten tulkintojen lähtökohtia ja nähdä oman kulttuurin läpitunkevuus. Lähestymistavan keskeinen tavoite on itsen ymmärtäminen ja rakentaminen suhteessa kulttuuriin ja muihin ihmisiin.”

Monikulttuurisuus toi Marjon lopulta myös Afrikkaan ja Villa Karoon. Hänellä oli puolet kulttuurirahaston kirjaa varten myönnetystä apurahasta vielä käyttämättä ja kovalevy pullollaan kärsivällistä työstämistä vaativaa raakamateriaalia. Marjo kysyi itseltään: Miksei työstäisi kirjaa eteenpäin Afrikassa, mantereella, joka niin stereotyyppisesti liitetään monikulttuurisuuteen?

Kirjailijan kirjailijalle perustamasta Villa Karosta löytyi sitten jokseenkin täydellinen työrauha ja lähes julkaisukelpoista tieteellistä tekstiä syntyi kymmenen sivun viikkovauhtia. Vaikka tahti olikin hurja, jäi kuusi-kahdeksantuntisiin työpäiviin kuitenkin tilaa uusille ajatuksille, ja rentouttavan uinuva ilmapiiri helli uusien projektien aihioita.

Monikulttuurisuudesta

Marjon käsittelemät teemat liittyvät läheisesti myös Villa Karon päämääriin: kulttuurivaihtoon ja kulttuurien välisen ymmärryksen lisäämiseen. Marjon mukaan monikulttuurisuus ei ole helppoa. Yleensä se pelkistyy toiseuden eksotisointiin tai näennäiseen tasa-arvoon: toinen ihminen nähdään erilaisena, muttei kyetä havaitsemaan sitä, että se millaisena hän näyttäytyy meille, riippuu siitä keitä me itse olemme. Samalle perustalle, kykenemättömyydelle nähdä omaa itseään ja tunnistaa omia ennakkoluuloja kun tarkastelee toista, pohjaa myös rasismi. Itseymmärrykseen perustuva näkökulma on tarpeen kulttuurien välisissä kohtaamisissa ja mikseivät avaimet rasisminkin torjuntaan löytyisi täältä.

Kokemuksia Beninistä ja Villa Karosta

Marjon mukaan työskentelyjakso Villa Karossa on ollut erittäin hedelmällinen ja vaikka hän tunnustaakin olevansa erakko, hän koki, että viisi viikkoa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa olivat antoisia ja tarjosivat mahdollisuuksia tärkeään taiteidenväliseen keskusteluun. Marjon puheessa kuuluu myös tyytyväisyys Villa Karon henkilökuntaan ja ilmapiiriin: “Oli niin ihanan helppoa! Kommunikaatio pelasi eleiden ja 30 vuoden takaisen ruostuneen lukioranskan taidoillakin”, Marjo iloitsee.

Yli protestanttisen raadannan nousevat Marjon työskentelyjakson huippuhetkiin kaksi asiaa: yhdessä Villa Karon museovastaavan Georgette Singben, tanssija Rea-Liina Brunoun ja muusikko Susanna Hietalan kanssa toteutettu lasten työpaja sekä keskustelu taidekasvatuksesta paikallisessa taidekeskuksessa, Georges Agbazahoun ja Camilla Heidenberg-Agbazahoun perustamassa Centre Académique des Arts Africains et d ́Écoutes de Grand-Popossa.

Ympäristöherkkyyteen tähdänneessä työpajassa kerättiin rannalta löytyneitä aarteita: muovipussinriekaleita, simpukankuoria, varvastossun jäänteitä, styroksinkappaleita. Näistä rakennettiin installaatio vanhaan kalaverkkoon Villa Karon pihalle. Verkon alla Hietalan säestämänä ja Brunoun tanssittamina lapset eläytyivät merenelävien liikeratoihin. Toisinaan on vaikea vetää rajaa sen välille, mikä on luonnon tekemää, ja mikä ihmisen. Aina tämä ei ole edes tärkeää: “Niin simpukka kuin vaahtomuovin palakin voi olla kaunis ja hyödynnettävissä uudelleen”, Marjo kiteyttää työpajan ideaa.

Georgette Singben lapsille järjestämää museovierailua seurannutta piirustustuokiota tarkkaillut Marjo innostui afrikkalaisten naamioiden kääntöpuolille syntyneistä piirroksista. “Kuin suoraan lapsen kuvallista ilmaisua käsittelevästä oppikirjasta!” Marjo ihasteli eri-ikäisin pienin sormin syntyneitä kuvia, joista hän löysi ihmisen kuvaamisen universaaleja vaiheita pääjalkaisista hahmotelmista yksityiskohtaisiin omakuviin.

Myös vierailu Georges Agbazahoun ja Camilla Heidenberg-Agbazahoun afrikkalaisten taide- ja kertomuskeskukseen jäi Räsäselle mieleen. “Opetus keskittyy lasten itseilmaisuun, eivätkä kontekstuaalisuus ja kulttuuriset traditiot olleet yllätyksekseni juuri ollenkaan läsnä”, Marjo kuvailee kokemuksiaan. Hän yllättyi siitä, että afrikkalaisessa kulttuuriympäristössä, joka tunnetusti on paljon eurooppalaista yhteisöllisempi, keskuksen taideopetuksessa lasta näytettiin lähestyttävän ensisijaisesti yksilönä sen sijaan että hänet olisi nähty kulttuurinsa edustajana. “Afrikkalainen kulttuuriympäristö ja paikalliset, rituaalijärjestelmät saivat minut odottamaan yhteisöllisempää taidekäsitystä”, Marjo perustelee hämmennystään. Hän harmittelee sitä, ettei tämän yksittäisen taideopetuskohtaamisen lisäksi ehtinyt seurata paikallisten koulujen opetusta, koska koulut alkoivat vasta juuri ennen kotiinlähtöä

Vaikka kirjoittamiseen olikin riittävästi aikaa, tuntui viisi viikkoa Grand-Popossa Marjosta lyhyeltä: “Kuherruskuukausihan tämä vasta oli!”, hän toteaa oleskelustaan ja lisää: “Arkeen ei vielä näin lyhyessä ajassa päässyt käsiksi”.

Kotiin viemisiksi jäi valmiiden sivujen lisäksi kuitenkin vielä säkillinen eksotiikkaa ja voodoota pureskeltavaksi. Grand-Popo jätti Marjoon myös paluun kipunan: “Voisin mahdollisesti hakea jatkostipendiä Villa Karoon, jotta ehtisin päästä paikallisten lasten pariin koulun penkille tekemään kuvia ja keräämään uutta materiaalia tutkimukseni ja opetustyöni tueksi”.