Tulossa: “Akasia – kohtaamisia Suomen ja Afrikan välillä”

Villa Karon verkkoviestintä uudistui jonkin verran viime vuonna, kun tämä Akasia-blogi perustettiin (ja Villa Karo ilmestyi samalla facebookkiin). Nyt loppuvuodesta tilanne tulee muuttumaan vielä lisää.

Villa Karon uudistuvien virallisten sivujen rinnalle on tulossa kulttuurisivusto Akasia eli kohtaamisia Suomen ja Afrikan välillä.

Akasian tarkoituksena on tarjota tila suomalais- ja afrikkalaistaustaisten taiteilijoiden ja tutkijoiden projektien dokumentoinnille sekä toimia ikkunana suomalaisen ja länsiafrikkalaisen kulttuurin välillä: siis hahmottaa, tukea ja kehittää tapoja toimia monikulttuurisella taiteen ja tutkimuksen kentällä sekä viestiä kulttuurivaihdon mahdollisuuksista entistä laajemmin.

Kohtaamisten mahdollistaminen on Villa Karon toiminnan ydinaluetta ja on aika saada yli kymmenen vuoden aikana taltioitunutta ”hiljaista tietoa” kaikkien saataville. Näin verkkopalvelu myös jatkaa ja kehittää eteenpäin Villa Karon residenssitoimintaa.

Valokuvat, videot, haastattelut ja artikkelit toimivat yhteistyötapojen avaajina. Uudelle sivustolle tulee lisäksi virtuaalinäyttely, joka tuo Villa Karon etnografisen esinekokoelman saavutettavaksi Suomesta käsin – ja pian toivottavasti myös beniniläiselle yleisölle. Sivuston ensimmäinen versio toteutetaan suomenkielisenä, mutta rinnalle tulee mahdollisuus myös muihin yhteistyön kieliin, vähintään ranskaan, englantiin ja ruotsiin.

Tavoitteina on siis, muun muassa:

  • mahdollistaa tutustumisen suomalais-afrikkalaiseen kulttuuritoimintaan aiempaa lähemmin
  • madaltaa kynnystä monikulttuuriseen taide-, tutkimus- ja opetustoimintaan sekä eri kulttuuriperinteiden kohtaamiseen
  • toimia inspiraation lähteenä tuleville projekteille
  • tehdä Villa Karon ja Villa Karossa vierailleiden tutkijoiden ja taiteilijoiden keräämää tietoa ja kokemuksia saavutettavaksi ja julkiseksi

Nyt otetaankin ilolla vastaan erilaisia ehdotuksia dokumentoitavista tai jo-dokumentoiduista projekteista, tapahtumista ja muista monikulttuurisen, suomalais-afrikkalaisen yhteistyön tuloksista!

Advertisements

Femmes d’Afrique

Milja Viita oli stipendiaattina Villa Karossa viime keväänä ja matkalla sai alkunsa kaksi videoinstallaatiota. Femme d’Afrique on nähtävissä täällä ja Coriolis on esillä Muu-galleriassa Helsingissä ensi viikon sunnuntaihin (eli 4. maaliskuuta) saakka. Suosittelen lämpimästi!

Last spring Milja Viita spent a month in Villa Karo. During the trip two of her new video installations were born. They both depict the lives of African women: everyday lives of women in villages near Grand-Popo and the lives of two sisters who are separated by the distance (and winds!) between Togo and Finland. Preview for “Femme d’Afrique” is available here at Av-arkki.  And “Coriolis” can be seen at Muu-gallery in Helsinki until 4th March 2012. I warmly recommend both!

Milja Viita: Femme d'Afrique (2011)

Molempia teoksia voi luonnehtia poeettisiksi dokumenttielokuviksi. Femme d’Afrique on meille Grand-Popossa asuneille erikoinen kokemus, sillä mustavalkoinen kuva ja kerronnan tyyli muuttavat afrikkalaisen pikkukylän elämän kovin erilaiseksi kuin millaisena se siellä koettuna esittäytyy. Katse on ihan toisenlainen, tarkempi ja viipyilevämpi, intiimimpi, mutta samalla teoksen äänimaailma on tutuista tutuin. Ja vähitellen kuvasta alkaa tunnistaa tuttuja kangaskuoseja, hiekkatienpätkiä, ihmisiäkin. Maailma on sama, tapa nähdä uusi ja erilainen.

Miljan kuvatessa teostaan Ouidahin eräässä museossa oli meneillään Afrikan naisista kertova näyttely. Minulle hyvin mieleen painunut näyttelyteema oli se, miten valtavan määrän erilaisia kotitöitä afrikkalaiset naiset tekevät päivän aikana. Miehillä on vapaa-aikaa, mutta kylien naiset aloittavat päivät kantamalla veden koteihin, ja jatkavat viljelyksillä, kodinhoidolla, lastenhoidolla, ruuanvalmistuksella. Moni myös myy viljelemänsä kasvit tai niistä valmistamansa tuotteet – ja myynti tapahtuu useimmin isoista alumiinivadeista, joita kannetaan päiden päällä. Oikeastaan pään päältä voi ostaa mitä tahansa: savustettuja etanoita, munkkeja, kynsilakkaa, kanan.

Edellisellä Beninin matkallaan myös Milja oli kiinnittänyt huomiota naisten kantamiin taakkoihin – ja toisen residenssimatkan tarkoituksena olikin kuvata teos kantavista naisista. Femme d’Afrique seuraa naisten rutiineja alkaen eräästä aamusta Grand-Popon läheisessä kylässä. Teoksessa myös haastatellaan vanhaa rouvaa, joka kävelee joka aamu Grand-Popon läpi patonkivatia kantaen. Rouva on minullekin tuttu, “Pain chaud”, kuuma leipä.

Milja Viita: Coriolis (2012)

Miljan toinen teos, tuore Coriolis kuvaa kahden sisaruksen elämää lähes 7000 kilometrin päässä toisistaan, kahden eri meren äärellä. Togoon ja Beniniin sijoittuvien osien merenranta on monelle tuttu Villa Karosta – ja sen pohjoinen vastine löytyy Helsingistä. Teosta katsoessani ajattelen etäisyyttä: sisarten välillä, Suomen ja Afrikan välillä, meidän katsojien ja elokuvan sisarten välillä. Tarina Coriolis-ilmiöstä ja tuulista, jotka syntyvät tyttöjen kotiseuduilla ja vaikuttavat tänne pohjoiseen saakka yhdistää sisaret toisiinsa, ja myös katsojan sisariin.

Teoksella on myös erityinen merkitys, kun tiedän miten tärkeitä kaksoset ovat toisilleen Beninissä ja Togossa. Olen kuullut tarinoita, joiden mukaan kaksoset eivät voi matkustaa toiseen maahan toisen tietämättä ja ilman toisen lupaa – matka ei yksinkertaisesti onnistu. Planetaaristen tuulten tavoin kaksosten side kantaa uskomattomien etäisyyksien yli.

Milja Viita: Coriolis (2012)

Milja Viita: Coriolis (2012)

Täällä pieni kurkistus:

Vodou day in Grand-Popo

For a decade now, I had witnessed almost all the Vodou ceremonies regarding annual commemoration of Vodoo festival that takes place every tenth of January. Those who had migrated to Benin and witnessed this event in the past should count themselves lucky. Lucky because they had received blessings from number of Vodou spirits present during the ceremonies.

As a preacher, I admire those who are driven by curiosity to deepen their knowledge and discover more about Vodou and I am ready to dish out some secrets holding aloft our religion in exchange for a transparent bottled liquid, not trying to sell my religion but transparent oblige as in other religions.

This year’s celebration was stuffed with colorful activities enrolled in different performances involving all Fetish priests and Priestesses followed by adepts of Heviosso, Mamiwata, Tron-Kpetodeka Zangbeto, Sakpate, Age-vodou etc who converged at Gbecon, Grand-Popo to demonstrate their fidelity and attachment to Vodou religion. A great multitude defied the heat, struggled to witness a five hour procession through sandy couloirs between the Atlantic Ocean and the Mono River. All started with the sacrifice of a goat to all the vodou spirits by a famous fetish priest from Gbecon.

A beautiful scene that attracted the attention of the crowd for a while was a fleet of canoes that transported beautifully dressed Mami Wata adepts across the river from Hève. The men aboard responded rhythmically, with their bodies and paddles to chants from adepts, unified their movements and ferried all to their destination; “PLACE DE VODOU”.

Kokouhoun Adept in Trance

Interesting performances during the procession were so mysterious that visitors, new to such occasions bombarded me with questions to which I was unable to answer publicly. More questions without answers rained lot of doubts in the minds of numerous visitors who adventured for the first time to Grand-Popo and Ouidah. The departure of the supreme head of Benin’s Vodou religion DAGNRON GUEDENGUE signified the end of 10th January vodou day celebration. People got dispersed into their respective communities for a big feast mostly organized by Chief Fetish Priests for adepts and friends.

Villa Karo hosted a group of important Vodou personalities who took refuge in Lissa-Gbassa to avoid being drowned by admirers. A delicious dakoin served with barracuda accompanied by some centiliters of unidentified transparent hot stuff proclaimed the end of an interesting afternoon.

Heviosso Chief Fetish Priest

NB: I am creating a special platform for Questions and Answers for vodou in the near future. A Bientôt

2.2.2012: and here it is!

Alkutaival Afrikassa

Naapurien pihalla asuu arkoja vuohia.

Wiktoriina, bonne arrivée!”, sanoi Alphonse ollessaan minua Cotonoun lentokentällä vastassa. Olen nyt ollut viikon uudessa kotimaassani. Minua naurattaa melkein koko ajan ja paikallisiakin ihmisiä naurattaa. Miten iloista täällä on, vaikka kovinkin köyhää. Ehkä myöskin elän vielä aikamoisessa kulttuurishokissa, joten ensimmäinen reaktioni kaikkeen uuteen on hihittely. Ensimmäisenä aamuna heräsin norsun törähtelyyn, mutta ei täällä kyllä norsuja ole. Kaikkialla myydään jotakin. Eläimiä, bensaa, kankaita, ruokaa. Kännykän latauskortteja, sandaaleita, jääpaloja. Naiset ja lapset kantavat tavaraa päänsä päällä. Kaikki pukeutuvat värikkäisiin kauniisiin printtikankaisiin.

Olen ehtinyt käydä monessa Grand-Popon ravintolassa, täältä saa jopa pizzaa. Sana on kiirinyt, ja luultavasti jo koko kylä tietää minun olevan kevään 2012 harjoittelija, vaikka en ole vielä edes aloittanut töitä! Villa Karon henkilökunta on aivan uskomattoman rentoa porukkaa, mukaan lukien koirat Juha, Jaana ja Jaakko. Vuohet ja lampaat ovat harmikseni aika pelokkaita, mutta onneksi sentään rukoilijasirkka lennähti syliini yksi ilta ja iso torakka pelästytti minut keittiössä.

Lauantaina olimme lähes kaikkien Villa Karon stipendiaattien kanssa eräässä muistotilaisuudessa. Olimme kaikki pukeutuneet samasta kankaasta meille teetettyihin asuihin. Se oli aivan hillitön näky sekä meille, että täältä parin tunnin ajomatkan päässä olevan pienen kylän asukkaille. Tuntuu siltä, että tänne kannatta tulla kenen tahansa ihmisen, joka kärsii hienoisesta noloudesta tai traumasta. Minunkin isohko takapuoleni on saanut paikallisilta paljon ”ihailevaa” kommenttia ja naurua. Minä ehdottomasti nauran mukana!

Minibussillinen "yovoja" on juuri saapunut juhlapaikalle. Olen itsekin kuvassa.

Pian kohteessa!

Hei kaikki! Olen Wiktoriina, Villa Karon kevään 2012 harjoittelija. Olen vielä Pariisissa viettämässä viimeisiä Euroopan päiviäni ystävien luona. Olen shoppaillut täällä muun muassa dvd:itä Villa Karon perjantaisia elokuvailtoja varten. Luulen vieläkin, että olen tullut Pariisiin jäädäkseni, mutta oikeasti lento Cotonouhun on jo huomenna. Vuorokauden päästä siis hikoilen jossakin hotellissa, josta Alphonse ystävällisesti pääsee minut seuraavana aamuna hakemaan. Sen jälkeen onkin vuorossa matka Grand-Popoon ja vuotuisen voodoo -festivaalin viettoon!

Matkatavaraa minulla on paljon mukana. Se koostuu pääosin kaikenlaisista puteleista ja purnukoista. Tähän asti Afrikan matkailuni on rajoittunut Tunisiaan, joten olen varmuudeksi pakannut kaiken mahdollisen lääketarvikkeen mukaan. Mitäköhän sieltä Grand-Poposta ei saa ostettua? Kuinkakohan kauan olen hygieniafriikki enkä uskalla esimerkiksi pestä hampaitani kraanavedellä?

Olen todella innoissani tästä tulevasta seikkailusta ja työtilaisuudesta! Olen iloinen päästessäni vihdoin tutustumaan Villa Karon henkilökuntaan ja kevään stipendiaatteihin. Yritän netin toimivuuden mukaan kirjoitella blogia aina kun jotain jännää tapahtuu. Täältä tullaan Afrikka ja Grand-Popon vuohet!