Akasia News on muuttamassa / Akasia News is moving

Villa Karon uudet verkkosivut ovat avautumassa osoitteessa http://www.villakaro.org ja myös Akasia News muuttaa osaksi uusia sivuja. Tervetuloa kylään!

***

Villa Karo is getting a new website at http://www.villakaro.org and also Akasia News is moving there. Welcome to visit us!

Advertisements

Olemisen ja ihmisyyden ajattomuudesta – rytmejä ja säveliä Beninissä

Susanna Hietala Villa Karossa 12/09/2012- 17/10/2012

Muun muassa a capella-yhtyeestä Club for Five sekä Randström & CO ja Laulava Sydän-ohjelmista tuttu jazz-muusikko Susanna Hietala oli toinen Villa Karon syksyllä jättäneistä stipendiaateista. Hän saapui Villa Karoon työstämään improvisaatioon perustuvaa musiikkiteatteriprojektia sekä etsimään rytmejä seuraavan levynsä sävellyksille.

“Viisi viikkoa on mennyt hujauksessa”, Susanna toteaa työskentelyjaksonsa päätteeksi, “mutta Suomessa tämä aika olisi jo mennyt aikaa sitten”, hän lisää. Päivä on vain käsite, ja Beninissä ne ovat olleet pitkiä. Kotiinpalaajaa odottaa Suomessa työntäyteinen viikko: on muun muassa Tartu Mikkiin-nauhoituksia ja keikkoja James Bondin ennakkonäytöksissä.

Susanna on kiertänyt musiikkinsa kanssa ympäri maailmaa muun muassa Aasiassa, Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Afrikka ei kuitenkaan ollut mahtunut keikkakartalle. Tämä vuosi on ollut aikaisia kiireettömämpi ja Susannalle avautui sopiva rako suunnata Afrikkaan työstämään rauhassa omia kappaleitaan, hakemaan inspiraatiota ja etsimään uutta rytmiikkaa.

Pääasiassa Susannalla on ollut Villa Karossa työn alla syksyllä 2011 alkunsa saanut käsikirjoittajan, neljän näyttelijän ja kahden muusikon yhteisteatteriprojekti. Käsikirjoitus perustuu kahvitteluhetkiin ja niissä jaettuihin elämäntarinoihin. Ajatuksena oli alun perin lähteä liikkeelle keskusteluissa spontaanisti nousevista yhteneväisyyksistä ja yhteisistä kiinnostuksen kohteista. Pian aihe kuitenkin laajeni alkuperäisestä ideaa suuremmaksi ja projekti alkoi saada vaikutteita myös Rosen-terapiasta, jota käsikirjoittaja työnsä ohessa harjoittaa. Tässä terapiamuodossa menneisyyden ja kehon lukkoja avataan samoin avaimin, yksilöä eheyttämään pyrkien.

Kun projektia tehtiin tänä kesänä, Susanna koki kuitenkin olevansa ajatuksineen täysin lukossa terapiaa muistuttavissa sessioissa. “Olisi pitänyt avautua ja antaa luovuuden valua musteena paperille tai sanoina suusta, mutta ei ollut mitään annettavaa, sitä ei edes tiennyt mitä ajattelee. ” Villa Karossa Susanna on kokenut tunteidensa ja ajatustensa alkaneen selkiytyä. “Vaikka sitä koettaa elää hetkessä, niin vaistomaisesti kuitenkin tulee pyristelleeksi eteenpäin koko ajan. Sitä kai jollain tavalla etsii itseään”, Susanna pohtii aikaisempia tuntemuksiaan.

Toinen aikatila

Villa Karossa hän koki pääsevänsä paremmin kiinni hetkeen. “Parasta täällä oli se, että pääsi toviksi eroon Suomessa vallitsevasta kiireestä ja pakonomaisesta suorittamisesta, johon välillä sortuu. Luova työ tarvitsee aikaa, että mieli pääsee tilaan, jossa ajatukset syntyvät. Täällä ei ole tarvinnut huolehtia mistään muusta. Mieli on hidastunut hyvällä tavalla, kun ei ole koko ajan tarvinnut olla suorittamassa jotain”, Susanna selittää tuntemuksiaan. “Kun katselee puutarhureita, jotka päivittäin haravoivat pihaa, siihen jotenkin konkretisoituu, että elämä tosiaan on tässä ja nyt. Pyristelemättäkin ne asiat tapahtuvat, jos ovat tapahtuakseen. Huomenna, tai joskus”, Susanna toteaa mietteliäästi.

Susannalle ensimmäiset kaksi viikkoa Grand-Popossa olivat ehdottomasti kaikkein hedelmällisimpiä. “Ympäröivä eksoottisuus kanavoitui pursuileviksi ideoiksi”, Susanna kertaa. Teatteriprojektin kirjoitustyö sai siivet alleen: paperille syntyi ajatuksia, runoja ja rytmiikkaa ensi vuonna ensi-iltaansa odottavaa näytelmää varten. Omasta huoneesta löytyi työrauha kirjoittaa ja koota rytmejä, mutta laulamiselle oli vaikeampi löytää paikkaa. Eksoottinen laulu veti paikallisyleisöä harjoituksia seuraamaan ja suomineidon kainouden ansiosta he saivat jäädä kuuntelemaan, vaikka laulajatar olisikin arvostanut omaa rauhaa. “Olisi vaan pitänyt olla suorempi”, Susanna kuittaa asian suuremmitta kaunoitta, tasapainoisen tyyneydellä.

Rytmitunteja – salsan, bossan ja samban juurilla

Kirjoitustyön ja lauluharjoitusten lisäksi Susanna on nauhoittanut ja merkinnyt muistiin rytmejä. “Nauhalle on kertynyt paljon materiaalia ja jälkityö tehdään sitten Suomessa”, Susanna kertoo suunnitelmistaan. Rytmejä hän on opetellut soittelemalla paikallisten muusikoiden kanssa muun muassa Suomessakin vierailleiden Francois’n, Jean-Baptisten ja Noëlin kanssa. Rummutellessa rytmit iskostuivat alitajuntaan käytännön kautta ja viimeisellä viikolla paikallinen muusikkoperheenkasvatti ja monitaituri Noël veti kaiken opitun teorian tasolla yhteen. Hän perehdytti Susannaa paikallisen rytmiikan historiaan ja rumputermistön etymografiaan. “Kävelevä tietosanakirja”, Susanna kehuu opettajaansa.

Suomessa beniniläistä musiikkimaailmaa ei erityisemmin tunneta. “Senegalista puhutaan kyllä paljon, kun siellä on valtio aktiivisesti mukana tukemassa kulttuuria, mutta beniniläinen musiikkihistoria ja rytmiikka ovat meille täysin vierasta! Täkäläiset voodoohon pitkälti pohjaavat rytmit lähtivät orjalaivojen mukana Latinalaiseen Amerikkaan ja niin salsan, bossan kuin sambankin rytmiikan pohja on täällä”, Susanna kertaa oppimaansa. Hän haaveilee jo lisästipendistä, jotta voisi kirjoittaa Noëlin kanssa beniniläisrytmiikkaan liittyvää kirjaa. “Tulen ihan varmasti takaisin, joko Villa Karoon tai ainakin Beniniiin”, Susanna suunnittelee.

Kanssasisaristaan, syyskauden aloittaneista stipendiaateista Marjo Räsäsestä ja Rea-Liina Brunousta sekä Villa Karon henkilökunnasta Susannalla on vain positiivista sanottavaa: “Koko Villa Karon yhteisö oli ikään kuin aloitusmoodissa, ja meillä kolmella stipendiaatilla oli sellainen “tytöt Afrikassa”-fiilis. Oli myös ihanaa vaihtaa työskentelyyn liittyviä ajatuksia ja turhautumisia Rea-Liinan kanssa, joka työskentelee minun tapaani freelancerina. Marjo taas edustaa eri sukupolvea, ja hänessä näkyi kauniisti kuinka minuus säilyy tuoreena, lapsena. Vain kokemukset karttuvat ja fyysinen keho vanhenee. Tämä ajatus ikääntymisestä liittyy samaan uudenlaisen ajattomuuden tai ajan kokemuksen omaksumiseen: kaikkein päällimmäisenä minulle jäi täältä kokemus ajattomuudesta ihmisissä ja olemisessa ylipäätään,” Susanna tiivistää.

Monikulttuurisuudesta: teemana kulttuurinen itseymmärrys, porttina Villa Karo

Marjo Räsänen Villa Karossa 5. syyskuuta-8. lokakuuta 2012.

Aika joutuu vilkkaan. Siitä on jo tovi, kun Villa Karossa syksyn ensimmäisenä stipendiaattina syys-lokakuussa työskennellyt Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen lehtori ja Aalto-yliopiston taiteen laitoksen dosentti, kuvataideopettaja Marjo Räsänen saapui kulttuurikeskukseen työstämään neljättä kirjaansa, kuvataidetta opettaville ja opiskeleville suunnattua Visuaalisen kulttuurin MONILUKUKIRJAa.

Monikulttuurisen identiteetin kukka

“Jokainen ihminen ja esine itsessään ovat monikulttuurisia. Niin myös taideteosten tulkinnassa on kyse aina kahden kulttuurin tekijän ja vastaanottajan kohtaamisesta”, Marjo selostaa kirjansa kantavaa ajatusta.

“Tätä ajatusta voidaan havainnollistaa yksilöä kuvaavan kahdeksanterälehtisen kukan avulla. Terälehtiä ovat minuuttamme rakentavat asiat: ikä, sukupuoli, etnisyys, maailmankatsomus, sosiaaliryhmä, asuinpaikka, kyvyt ja kieli. Nämä seikat vaikuttavat kokemuksiimme ja tulkintoihimme ympäristöstä ja muista ihmisistä. Se miten näistä osasista koostuva yksilö käyttäytyy ja havainnoi ympäristöään, riippuu tämän lisäksi häntä ympäröivän yhteisön makrokulttuurista. Lähestymistapa tarjoaa mahdollisuuden tarkastella omaa itseä osana ympäröivää kulttuuria, ymmärtää sekä omien että muiden ihmisten tulkintojen lähtökohtia ja nähdä oman kulttuurin läpitunkevuus. Lähestymistavan keskeinen tavoite on itsen ymmärtäminen ja rakentaminen suhteessa kulttuuriin ja muihin ihmisiin.”

Monikulttuurisuus toi Marjon lopulta myös Afrikkaan ja Villa Karoon. Hänellä oli puolet kulttuurirahaston kirjaa varten myönnetystä apurahasta vielä käyttämättä ja kovalevy pullollaan kärsivällistä työstämistä vaativaa raakamateriaalia. Marjo kysyi itseltään: Miksei työstäisi kirjaa eteenpäin Afrikassa, mantereella, joka niin stereotyyppisesti liitetään monikulttuurisuuteen?

Kirjailijan kirjailijalle perustamasta Villa Karosta löytyi sitten jokseenkin täydellinen työrauha ja lähes julkaisukelpoista tieteellistä tekstiä syntyi kymmenen sivun viikkovauhtia. Vaikka tahti olikin hurja, jäi kuusi-kahdeksantuntisiin työpäiviin kuitenkin tilaa uusille ajatuksille, ja rentouttavan uinuva ilmapiiri helli uusien projektien aihioita.

Monikulttuurisuudesta

Marjon käsittelemät teemat liittyvät läheisesti myös Villa Karon päämääriin: kulttuurivaihtoon ja kulttuurien välisen ymmärryksen lisäämiseen. Marjon mukaan monikulttuurisuus ei ole helppoa. Yleensä se pelkistyy toiseuden eksotisointiin tai näennäiseen tasa-arvoon: toinen ihminen nähdään erilaisena, muttei kyetä havaitsemaan sitä, että se millaisena hän näyttäytyy meille, riippuu siitä keitä me itse olemme. Samalle perustalle, kykenemättömyydelle nähdä omaa itseään ja tunnistaa omia ennakkoluuloja kun tarkastelee toista, pohjaa myös rasismi. Itseymmärrykseen perustuva näkökulma on tarpeen kulttuurien välisissä kohtaamisissa ja mikseivät avaimet rasisminkin torjuntaan löytyisi täältä.

Kokemuksia Beninistä ja Villa Karosta

Marjon mukaan työskentelyjakso Villa Karossa on ollut erittäin hedelmällinen ja vaikka hän tunnustaakin olevansa erakko, hän koki, että viisi viikkoa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa olivat antoisia ja tarjosivat mahdollisuuksia tärkeään taiteidenväliseen keskusteluun. Marjon puheessa kuuluu myös tyytyväisyys Villa Karon henkilökuntaan ja ilmapiiriin: “Oli niin ihanan helppoa! Kommunikaatio pelasi eleiden ja 30 vuoden takaisen ruostuneen lukioranskan taidoillakin”, Marjo iloitsee.

Yli protestanttisen raadannan nousevat Marjon työskentelyjakson huippuhetkiin kaksi asiaa: yhdessä Villa Karon museovastaavan Georgette Singben, tanssija Rea-Liina Brunoun ja muusikko Susanna Hietalan kanssa toteutettu lasten työpaja sekä keskustelu taidekasvatuksesta paikallisessa taidekeskuksessa, Georges Agbazahoun ja Camilla Heidenberg-Agbazahoun perustamassa Centre Académique des Arts Africains et d ́Écoutes de Grand-Popossa.

Ympäristöherkkyyteen tähdänneessä työpajassa kerättiin rannalta löytyneitä aarteita: muovipussinriekaleita, simpukankuoria, varvastossun jäänteitä, styroksinkappaleita. Näistä rakennettiin installaatio vanhaan kalaverkkoon Villa Karon pihalle. Verkon alla Hietalan säestämänä ja Brunoun tanssittamina lapset eläytyivät merenelävien liikeratoihin. Toisinaan on vaikea vetää rajaa sen välille, mikä on luonnon tekemää, ja mikä ihmisen. Aina tämä ei ole edes tärkeää: “Niin simpukka kuin vaahtomuovin palakin voi olla kaunis ja hyödynnettävissä uudelleen”, Marjo kiteyttää työpajan ideaa.

Georgette Singben lapsille järjestämää museovierailua seurannutta piirustustuokiota tarkkaillut Marjo innostui afrikkalaisten naamioiden kääntöpuolille syntyneistä piirroksista. “Kuin suoraan lapsen kuvallista ilmaisua käsittelevästä oppikirjasta!” Marjo ihasteli eri-ikäisin pienin sormin syntyneitä kuvia, joista hän löysi ihmisen kuvaamisen universaaleja vaiheita pääjalkaisista hahmotelmista yksityiskohtaisiin omakuviin.

Myös vierailu Georges Agbazahoun ja Camilla Heidenberg-Agbazahoun afrikkalaisten taide- ja kertomuskeskukseen jäi Räsäselle mieleen. “Opetus keskittyy lasten itseilmaisuun, eivätkä kontekstuaalisuus ja kulttuuriset traditiot olleet yllätyksekseni juuri ollenkaan läsnä”, Marjo kuvailee kokemuksiaan. Hän yllättyi siitä, että afrikkalaisessa kulttuuriympäristössä, joka tunnetusti on paljon eurooppalaista yhteisöllisempi, keskuksen taideopetuksessa lasta näytettiin lähestyttävän ensisijaisesti yksilönä sen sijaan että hänet olisi nähty kulttuurinsa edustajana. “Afrikkalainen kulttuuriympäristö ja paikalliset, rituaalijärjestelmät saivat minut odottamaan yhteisöllisempää taidekäsitystä”, Marjo perustelee hämmennystään. Hän harmittelee sitä, ettei tämän yksittäisen taideopetuskohtaamisen lisäksi ehtinyt seurata paikallisten koulujen opetusta, koska koulut alkoivat vasta juuri ennen kotiinlähtöä

Vaikka kirjoittamiseen olikin riittävästi aikaa, tuntui viisi viikkoa Grand-Popossa Marjosta lyhyeltä: “Kuherruskuukausihan tämä vasta oli!”, hän toteaa oleskelustaan ja lisää: “Arkeen ei vielä näin lyhyessä ajassa päässyt käsiksi”.

Kotiin viemisiksi jäi valmiiden sivujen lisäksi kuitenkin vielä säkillinen eksotiikkaa ja voodoota pureskeltavaksi. Grand-Popo jätti Marjoon myös paluun kipunan: “Voisin mahdollisesti hakea jatkostipendiä Villa Karoon, jotta ehtisin päästä paikallisten lasten pariin koulun penkille tekemään kuvia ja keräämään uutta materiaalia tutkimukseni ja opetustyöni tueksi”.

Taina Mäki-Ison “Kohti horisonttia” Hurjaruuthissa 10. ja 11.12

Mika Haaranen: Taì-klovni (Taina Mäki-Iso)

Maailma muuttuu, Marttaseni! saa Taina Mäki-Ison esittämä Martta-neito huolekseen todeta tanssiteatteri Hurjaruuthiin joulukuussa tulevassa Kohti horisonttia -esityksessä, kun hän saa toimestaan potkut ja joutuu miettimään, miten järjestää uudelleen elämänsä. Mutta ei hätää, horisontti on jo näkyvissä!

Klovnineidit Martta ja ihananhauskaa ranskaa puhuva Taì ovat tuttuja myös Grand-Poposta, missä Martta kiersi syksyllä 2009 yhdessä klovnirouva Bellan (Sirpa Taivainen-Ilmola) kanssa muun muassa kouluissa esiintymässä – ja Taì myös esiintyi Villa Karon lauantaikonsertissa! Afrikanjuurista muistuttavat esityksen tanssi ja musiikki, joita on ollut suunnittelemassa myös monille villakarolaisille tuttu Noël Saïzonou.

Kohti horisonttia siis Helsingin Kaapelitehtaalla, Hurjaruuthissa maanantaina ja tiistaina 10. ja 11.12. Liput 10/12 euroa.

Kohti horisonttia on tiukasti kiinni ajassa painellessaan modernin elämänmenon kipupisteitä. Niin kuin niin moni työikäinen ja nuorikin on Martta väsynyt alituiseen suorittamiseen ja pätevyyden vakuutteluun. Martan potkut sysäävät hänet eksistentiaalikriisiin: Mitä nyt on horisontissa? Miten löydän paikkani aitona ämpäripäänä? Ja kuinka Martan identiteetti kestää ja miten se tässä myllerryksessä muuttuu? Kohti horisonttia kertoo myös klovnin muodonmuutoksesta. Vakavasti hauskaa – ja hauskasti vakavaa!

Taina Mäki-Ison monikielinen Kohti horisonttia -esitys on omaperäinen ja uutta luova yhdistelmä klovneriaa, teatteria, tanssia ja musiikkia. Mäki-Iso vastaa esityksen käsikirjoituksesta ja toteutuksesta. Lavalla hän on yksin, mutta Kohti horisonttia -työryhmässä ovat olleet mukana myös valosuunnittelija Mika Haaranen, muusikko Maija Karhinen-Ilo, pukusuunnittelija-lavastaja Elina Kolehmainen, koreografi Pirjetta Mulari, muusikko-laulupedagogi Minna-Liisa Tammela, muusikko-koreografi Noël Saïzonou (Benin) ja liikeilmaisun opettaja-ohjaaja Norman Taylor (Iso-Britannia/Belgia).

Taina Mäki-Iso on fyysiseen teatteriin ja klovneriaan erikoistunut ohjaaja, opettaja ja esiintyjä. Hän on käyttänyt useissa ohjauksissaan klovneriaa, opettanut sitä mm. Teatterikorkeakoulussa, Turun Taideakatemiassa ja kansainvälisessä teatterikoulussa Beninissä sekä esiintynyt itse klovnina. Hän on opiskellut klovneriaa ja komiikkaa opettajinaan mm. Philippe Gaulier, Pierre Byland, Angela de Castro ja Giovanni Fusetti. Mäki-Iso on työskennellyt myös sairaalassa klovnitohtori Tanttarullana ja kuluneena vuonna Klovnirouva Martta on vieraillut vanhusten hoitolaitoksissa.

Kommentteja:

Esitys on järjettömän hauska ja täysillä vedetty, samalla myös koskettava. HS Jussi Tossavainen

Mäki-Iso on pitkälle kouluttautunut klovni ja esiintyjä, jonka pastissi sopisi mihin vain kansainvälisille estradeille. Kaleva Eeva Kauppinen

”Tulin ex tempore. Kerrassaan loistava esitys, illan pelastaja ja stressinpoistaja. Sain omakohtaisia vastauksia kysymyksiini.” ”Muheva ja syvältä hauska esitys.” ”Voi kuinka ihana sinun esityksesi oli – hyvä olo sen jälkeen sen kun pysyy! Sellainen määrittelemätön tunne kuin olisi Mozartia kuunnellut.” ”Hersyvän hauskaa, herkkää, kaunista ja oivaltavaa.” (katsojilta)

Mika Haaranen: Martta (Taina Mäki-Iso)

A Growing Library… With a Little Help from our Friends

Last week Villa Karo’s library received a fine donation from the University of Helsinki. This gift was passed to us through the helping hands of art historian Julia Donner who visited Villa Karo a month ago. Many, many thanks to Julia and the University of Helsinki! Now the books are waiting for eager couriers to carry them to Benin in their suitcases. I’m sure they’ll reach their destination in no time.

Art history, yes! And we must never forget about the children who may now hear and read stories in French from “366 contes de l’oreiller” along from the few dozen french-language children’s books that we already have in our library.

VK’s library holds currently about 2100 books. Each and every one of them  have been donated to our collections. Prose along with some poetry in Finnish is the most dominant part of what we have to offer right now, thanks to many writers who have visited our residence and to other donors such as LIKE publications and private people that have been helping us. Cheers to all of you! We also have many books about Africa in Finnish, English and French and a few (now twice as much!) about museology, art and especially African art. The French prose section of our library is limited to about 200 titles and very few of them are by African authors.

We are hoping to build a library that would suit the needs of both our scholarship holders and the people of Grand-Popo. What do we need?

1) Relevant and current encyclopedias especially in French, but also in English and Finnish. Internet access is becoming more and more common in Grand-Popo but is still quite expensive, not to mention the price of a computer that one must possess to be able to browse the web. And anyway: a book is always a book. It would be marvelous to offer to GP some encyclopedic literature that would have the entry “Benin”. The Encyclopedic series we have now knows only “Dahomey” which was Benin’s name until 1975. Information never goes old, but still…

2) Dictionaries. As many different types as there are and chiefly in French. A dictionnaire des locutions as well as a dictionnaire des noms propre would suit our library very well – not to mention many other possible ones… Perhaps a Larousse gastronomique would be nice as well… Lot’s of people in GP are interested in learning English, Spanish, Italian and German etc. (For some reason many people in Benin take me nowadays for a German and greet me by saying “Mein Freund!”, which is both very friendly and a bit confusing at the same time because I only know a few words of German. There has got to be something else, perhaps something in my demeanor… Who knoes what it is! But dictionaries in many languages – also in German – are nevertheless good.)

3) African novels in French. Needless to say, people always want to read about their own culture in a language they know. Wouldn’t you?

4) Children’s books in French. No explanations needed.

Although children’s books in GP’s most dominant local language called Mina would be even better. I don’t think there are any in the whole wide world, though. How come do I suddenly thank Mikael Agricola  for composing a written Finnish language in the XVI century that I’ve had the opportunity to learn to read and write as a kid? I also think about the Austrian-born music composer Herman Rechberger who compiled ten years ago the first Français-Mina dictionary while staying in GP.

Since I started about this matter,  I would also like to personally thank the Finnish author Anni Swan for her story Piilopirtin laspset and many other tales she wrote as well as lots of other Finns and Finnish translators who have produced me stuff to read and listen in my native tongue when I was growing up. Thank you Aila Nissinen for Hopeaveitsi and Kersti Juva for Taru sormusten herrasta. And here comes a question for our many Mina-speaking readers: why won’t you write down the stories you know? Or write your own ones? They are kind of important.

Well, what else do we need for the library?

5) Children’s school books. Very important. If you want to offer the books that are part of the official curriculum in Benin to VK’s library, do not hesitate. Many parents in GP can’t afford to buy the needed books to their children. Could we Europeans offer the children of GP access to these valuable things for development? Perhaps a couple copies of each of the needed books would help a couple dozens of children. This idea came out from the lips of VK’s transport manager Alphonse Bodjrenou. Good thinking, Alphonse!

6) DVDs. I’ve been asked quite a few times if VK’s library and movie nights could offer African films to their visitors. And I really don’t blame the ones asking. We have some African films in our collections, but new films would be very stimulating. We are also interested in any other kinds of quality films that aren’t of violent nature or don’t contain overtly sexual imagery.

7) Let people hear good music! Wanna share a part of your collections with the people in GP? We have a CD player but very few albums.

8) We also accept anything that is of good quality and could be useful in a library in Benin: fiction, non-fiction etc in any relevant language as well as maps, travel books etc. Also a nice globe would be great. If you know someone that has good things to spare, don’t hesitate to pass the word to that person.

So everybody! Books, CDs, DVDs, a library grant… Anything helps. And spread the word about our library that isn’t much yet, but could do a lot.

The easiest thing for us is to get the actual material, but VK also accepts monetary donations that are destined to a certain purpose such as the purchasing of school books for our library.

For any inquiries, do not hesitate to contact me at miikka.porsti(at)villakaro.org.

And what comes below is a treat for those our readers who already know medieval French. For the rest of you, you may get yourself a medieval French dictionary to get through this. And when you don’t need it anymore, I know many nice, eagerly studying people who will have use for it 6300 kilometres south from Helsinki.

 

 
Allez, on y va:

Hé Dieu, si j’eusse estudié,
Au temps de ma jeunesse folle,
J’eusse maison et couche molle.

    Mais quoy! je fuyoië l’escolle
    Comme fait le mauvaiz enffant
    En escripvant cette parolle
    A peu que le cueur ne me fent.

François Villon. Le testament, 22ème poème. XEe siècle.

Bonne semaine à vous tous !

A Sound Mind in a Sound Body?”

Massage

According to a well-known proverb, a sound mind resides in a sound body. Then, we could say, the mental well-being of the scholarship holders has been taken care of by the very skilled (but not always so very tender) hands of the masseur, MR Medard Bokodaho who has been offering his services in Grand-Popo.

The proverb seems to contradict the doctrines of the Western medicine so eager to keep the body and the mind separate. One might ask whether there is a difference between a shrink and a masseur anyway, but keeping to the wisdom of the proverb, one ends up with the next dilemma: If the masseur relieves the mental problems, what about the relationship between the mental state and the creativity?

And, if the wisdom of the proverb made sense other way around, then a twisted mind would require a crippled body. And according to another common belief again, a hint of madness is necessary ingredient of art. So shouldn’t we sum up worrying about the massage that is ruining the scholarship holders artistic flow? Is massage a curse or a blessing for the creativity of the scholarship holders after all?

Lets stop this pointless shilly-shally. According to a musician Mirja Mäkelä, who has tested the effect of the massage, the treatment has helped to relax, and this according to her, has contributed to the creativity. And we best believe her as she just told me having finished a new song she had been working (already her thirteenth arrangement at Villa Karo)!

Stipendit keväälle 2013 / Scholarships for Spring 2013

Kävele keskelle Villa Karon pihaa ja katso ylös! / Go to the middle of the Villa Karo yard and look up!

 

Minulla on kaksi kertaa vuodessa ilo ja kunnia tiedottaa Villa Karon ystävät ry:n myöntämistä uusista työskentelystipendeistä suomalais-afrikkalaiseen kulttuurikeskus Villa Karon residenssiin, Beniniin.

I am privileged to have the bi-annual honor and pleasure of announcing the new scholarship holders of the Finnish-African cultural centre Villa Karo’s residence, in Benin.

Here they are / tässä he ovat:

Eilittä, Leena: kirjallisuudentutkija / researcher in literature

Halonen, Aapo: muusikko / musician

Jauhiainen, Ilpo: muusikko, äänitaiteilija / musician, soundscape artist

Lindroos, Hannu: toimittaja, lehtikuvaaja / photojournalist

Oittinen, Tytti: teatteriohjaaja / theatre director

Retulainen, Anna: kuvataiteilija / artist

Smolander, Marjo: musiikkipedagogi / music pedagogue

Sundberg, Antti: mediatekniikan insinööri-opiskelija / student in media technology

Shimatsuka, Eri: tekstiilisuunnittelija / textile designer

Vuorinen, Tuukka (Tuukka Mustavuori): taidekasvattaja / art pedagogue

Aiemmin on kevääksi 2013 valittu seuraavat / previously chosen scholarship holders for next spring:

Henriksson, Dan: teatteriohjaaja / theatre director

Kaartinen, Pirkko: yhteiskuntatieteiden maisteri / master in social science

Sipola, Timo: toimittaja / journalist

Congratulations to all!

Onnittelut kaikille!