Olemisen ja ihmisyyden ajattomuudesta – rytmejä ja säveliä Beninissä

Susanna Hietala Villa Karossa 12/09/2012- 17/10/2012

Muun muassa a capella-yhtyeestä Club for Five sekä Randström & CO ja Laulava Sydän-ohjelmista tuttu jazz-muusikko Susanna Hietala oli toinen Villa Karon syksyllä jättäneistä stipendiaateista. Hän saapui Villa Karoon työstämään improvisaatioon perustuvaa musiikkiteatteriprojektia sekä etsimään rytmejä seuraavan levynsä sävellyksille.

“Viisi viikkoa on mennyt hujauksessa”, Susanna toteaa työskentelyjaksonsa päätteeksi, “mutta Suomessa tämä aika olisi jo mennyt aikaa sitten”, hän lisää. Päivä on vain käsite, ja Beninissä ne ovat olleet pitkiä. Kotiinpalaajaa odottaa Suomessa työntäyteinen viikko: on muun muassa Tartu Mikkiin-nauhoituksia ja keikkoja James Bondin ennakkonäytöksissä.

Susanna on kiertänyt musiikkinsa kanssa ympäri maailmaa muun muassa Aasiassa, Pohjois-Amerikassa ja Euroopassa. Afrikka ei kuitenkaan ollut mahtunut keikkakartalle. Tämä vuosi on ollut aikaisia kiireettömämpi ja Susannalle avautui sopiva rako suunnata Afrikkaan työstämään rauhassa omia kappaleitaan, hakemaan inspiraatiota ja etsimään uutta rytmiikkaa.

Pääasiassa Susannalla on ollut Villa Karossa työn alla syksyllä 2011 alkunsa saanut käsikirjoittajan, neljän näyttelijän ja kahden muusikon yhteisteatteriprojekti. Käsikirjoitus perustuu kahvitteluhetkiin ja niissä jaettuihin elämäntarinoihin. Ajatuksena oli alun perin lähteä liikkeelle keskusteluissa spontaanisti nousevista yhteneväisyyksistä ja yhteisistä kiinnostuksen kohteista. Pian aihe kuitenkin laajeni alkuperäisestä ideaa suuremmaksi ja projekti alkoi saada vaikutteita myös Rosen-terapiasta, jota käsikirjoittaja työnsä ohessa harjoittaa. Tässä terapiamuodossa menneisyyden ja kehon lukkoja avataan samoin avaimin, yksilöä eheyttämään pyrkien.

Kun projektia tehtiin tänä kesänä, Susanna koki kuitenkin olevansa ajatuksineen täysin lukossa terapiaa muistuttavissa sessioissa. “Olisi pitänyt avautua ja antaa luovuuden valua musteena paperille tai sanoina suusta, mutta ei ollut mitään annettavaa, sitä ei edes tiennyt mitä ajattelee. ” Villa Karossa Susanna on kokenut tunteidensa ja ajatustensa alkaneen selkiytyä. “Vaikka sitä koettaa elää hetkessä, niin vaistomaisesti kuitenkin tulee pyristelleeksi eteenpäin koko ajan. Sitä kai jollain tavalla etsii itseään”, Susanna pohtii aikaisempia tuntemuksiaan.

Toinen aikatila

Villa Karossa hän koki pääsevänsä paremmin kiinni hetkeen. “Parasta täällä oli se, että pääsi toviksi eroon Suomessa vallitsevasta kiireestä ja pakonomaisesta suorittamisesta, johon välillä sortuu. Luova työ tarvitsee aikaa, että mieli pääsee tilaan, jossa ajatukset syntyvät. Täällä ei ole tarvinnut huolehtia mistään muusta. Mieli on hidastunut hyvällä tavalla, kun ei ole koko ajan tarvinnut olla suorittamassa jotain”, Susanna selittää tuntemuksiaan. “Kun katselee puutarhureita, jotka päivittäin haravoivat pihaa, siihen jotenkin konkretisoituu, että elämä tosiaan on tässä ja nyt. Pyristelemättäkin ne asiat tapahtuvat, jos ovat tapahtuakseen. Huomenna, tai joskus”, Susanna toteaa mietteliäästi.

Susannalle ensimmäiset kaksi viikkoa Grand-Popossa olivat ehdottomasti kaikkein hedelmällisimpiä. “Ympäröivä eksoottisuus kanavoitui pursuileviksi ideoiksi”, Susanna kertaa. Teatteriprojektin kirjoitustyö sai siivet alleen: paperille syntyi ajatuksia, runoja ja rytmiikkaa ensi vuonna ensi-iltaansa odottavaa näytelmää varten. Omasta huoneesta löytyi työrauha kirjoittaa ja koota rytmejä, mutta laulamiselle oli vaikeampi löytää paikkaa. Eksoottinen laulu veti paikallisyleisöä harjoituksia seuraamaan ja suomineidon kainouden ansiosta he saivat jäädä kuuntelemaan, vaikka laulajatar olisikin arvostanut omaa rauhaa. “Olisi vaan pitänyt olla suorempi”, Susanna kuittaa asian suuremmitta kaunoitta, tasapainoisen tyyneydellä.

Rytmitunteja – salsan, bossan ja samban juurilla

Kirjoitustyön ja lauluharjoitusten lisäksi Susanna on nauhoittanut ja merkinnyt muistiin rytmejä. “Nauhalle on kertynyt paljon materiaalia ja jälkityö tehdään sitten Suomessa”, Susanna kertoo suunnitelmistaan. Rytmejä hän on opetellut soittelemalla paikallisten muusikoiden kanssa muun muassa Suomessakin vierailleiden Francois’n, Jean-Baptisten ja Noëlin kanssa. Rummutellessa rytmit iskostuivat alitajuntaan käytännön kautta ja viimeisellä viikolla paikallinen muusikkoperheenkasvatti ja monitaituri Noël veti kaiken opitun teorian tasolla yhteen. Hän perehdytti Susannaa paikallisen rytmiikan historiaan ja rumputermistön etymografiaan. “Kävelevä tietosanakirja”, Susanna kehuu opettajaansa.

Suomessa beniniläistä musiikkimaailmaa ei erityisemmin tunneta. “Senegalista puhutaan kyllä paljon, kun siellä on valtio aktiivisesti mukana tukemassa kulttuuria, mutta beniniläinen musiikkihistoria ja rytmiikka ovat meille täysin vierasta! Täkäläiset voodoohon pitkälti pohjaavat rytmit lähtivät orjalaivojen mukana Latinalaiseen Amerikkaan ja niin salsan, bossan kuin sambankin rytmiikan pohja on täällä”, Susanna kertaa oppimaansa. Hän haaveilee jo lisästipendistä, jotta voisi kirjoittaa Noëlin kanssa beniniläisrytmiikkaan liittyvää kirjaa. “Tulen ihan varmasti takaisin, joko Villa Karoon tai ainakin Beniniiin”, Susanna suunnittelee.

Kanssasisaristaan, syyskauden aloittaneista stipendiaateista Marjo Räsäsestä ja Rea-Liina Brunousta sekä Villa Karon henkilökunnasta Susannalla on vain positiivista sanottavaa: “Koko Villa Karon yhteisö oli ikään kuin aloitusmoodissa, ja meillä kolmella stipendiaatilla oli sellainen “tytöt Afrikassa”-fiilis. Oli myös ihanaa vaihtaa työskentelyyn liittyviä ajatuksia ja turhautumisia Rea-Liinan kanssa, joka työskentelee minun tapaani freelancerina. Marjo taas edustaa eri sukupolvea, ja hänessä näkyi kauniisti kuinka minuus säilyy tuoreena, lapsena. Vain kokemukset karttuvat ja fyysinen keho vanhenee. Tämä ajatus ikääntymisestä liittyy samaan uudenlaisen ajattomuuden tai ajan kokemuksen omaksumiseen: kaikkein päällimmäisenä minulle jäi täältä kokemus ajattomuudesta ihmisissä ja olemisessa ylipäätään,” Susanna tiivistää.

Monikulttuurisuudesta: teemana kulttuurinen itseymmärrys, porttina Villa Karo

Marjo Räsänen Villa Karossa 5. syyskuuta-8. lokakuuta 2012.

Aika joutuu vilkkaan. Siitä on jo tovi, kun Villa Karossa syksyn ensimmäisenä stipendiaattina syys-lokakuussa työskennellyt Turun yliopiston opettajankoulutuslaitoksen lehtori ja Aalto-yliopiston taiteen laitoksen dosentti, kuvataideopettaja Marjo Räsänen saapui kulttuurikeskukseen työstämään neljättä kirjaansa, kuvataidetta opettaville ja opiskeleville suunnattua Visuaalisen kulttuurin MONILUKUKIRJAa.

Monikulttuurisen identiteetin kukka

“Jokainen ihminen ja esine itsessään ovat monikulttuurisia. Niin myös taideteosten tulkinnassa on kyse aina kahden kulttuurin tekijän ja vastaanottajan kohtaamisesta”, Marjo selostaa kirjansa kantavaa ajatusta.

“Tätä ajatusta voidaan havainnollistaa yksilöä kuvaavan kahdeksanterälehtisen kukan avulla. Terälehtiä ovat minuuttamme rakentavat asiat: ikä, sukupuoli, etnisyys, maailmankatsomus, sosiaaliryhmä, asuinpaikka, kyvyt ja kieli. Nämä seikat vaikuttavat kokemuksiimme ja tulkintoihimme ympäristöstä ja muista ihmisistä. Se miten näistä osasista koostuva yksilö käyttäytyy ja havainnoi ympäristöään, riippuu tämän lisäksi häntä ympäröivän yhteisön makrokulttuurista. Lähestymistapa tarjoaa mahdollisuuden tarkastella omaa itseä osana ympäröivää kulttuuria, ymmärtää sekä omien että muiden ihmisten tulkintojen lähtökohtia ja nähdä oman kulttuurin läpitunkevuus. Lähestymistavan keskeinen tavoite on itsen ymmärtäminen ja rakentaminen suhteessa kulttuuriin ja muihin ihmisiin.”

Monikulttuurisuus toi Marjon lopulta myös Afrikkaan ja Villa Karoon. Hänellä oli puolet kulttuurirahaston kirjaa varten myönnetystä apurahasta vielä käyttämättä ja kovalevy pullollaan kärsivällistä työstämistä vaativaa raakamateriaalia. Marjo kysyi itseltään: Miksei työstäisi kirjaa eteenpäin Afrikassa, mantereella, joka niin stereotyyppisesti liitetään monikulttuurisuuteen?

Kirjailijan kirjailijalle perustamasta Villa Karosta löytyi sitten jokseenkin täydellinen työrauha ja lähes julkaisukelpoista tieteellistä tekstiä syntyi kymmenen sivun viikkovauhtia. Vaikka tahti olikin hurja, jäi kuusi-kahdeksantuntisiin työpäiviin kuitenkin tilaa uusille ajatuksille, ja rentouttavan uinuva ilmapiiri helli uusien projektien aihioita.

Monikulttuurisuudesta

Marjon käsittelemät teemat liittyvät läheisesti myös Villa Karon päämääriin: kulttuurivaihtoon ja kulttuurien välisen ymmärryksen lisäämiseen. Marjon mukaan monikulttuurisuus ei ole helppoa. Yleensä se pelkistyy toiseuden eksotisointiin tai näennäiseen tasa-arvoon: toinen ihminen nähdään erilaisena, muttei kyetä havaitsemaan sitä, että se millaisena hän näyttäytyy meille, riippuu siitä keitä me itse olemme. Samalle perustalle, kykenemättömyydelle nähdä omaa itseään ja tunnistaa omia ennakkoluuloja kun tarkastelee toista, pohjaa myös rasismi. Itseymmärrykseen perustuva näkökulma on tarpeen kulttuurien välisissä kohtaamisissa ja mikseivät avaimet rasisminkin torjuntaan löytyisi täältä.

Kokemuksia Beninistä ja Villa Karosta

Marjon mukaan työskentelyjakso Villa Karossa on ollut erittäin hedelmällinen ja vaikka hän tunnustaakin olevansa erakko, hän koki, että viisi viikkoa sosiaalisessa vuorovaikutuksessa olivat antoisia ja tarjosivat mahdollisuuksia tärkeään taiteidenväliseen keskusteluun. Marjon puheessa kuuluu myös tyytyväisyys Villa Karon henkilökuntaan ja ilmapiiriin: “Oli niin ihanan helppoa! Kommunikaatio pelasi eleiden ja 30 vuoden takaisen ruostuneen lukioranskan taidoillakin”, Marjo iloitsee.

Yli protestanttisen raadannan nousevat Marjon työskentelyjakson huippuhetkiin kaksi asiaa: yhdessä Villa Karon museovastaavan Georgette Singben, tanssija Rea-Liina Brunoun ja muusikko Susanna Hietalan kanssa toteutettu lasten työpaja sekä keskustelu taidekasvatuksesta paikallisessa taidekeskuksessa, Georges Agbazahoun ja Camilla Heidenberg-Agbazahoun perustamassa Centre Académique des Arts Africains et d ́Écoutes de Grand-Popossa.

Ympäristöherkkyyteen tähdänneessä työpajassa kerättiin rannalta löytyneitä aarteita: muovipussinriekaleita, simpukankuoria, varvastossun jäänteitä, styroksinkappaleita. Näistä rakennettiin installaatio vanhaan kalaverkkoon Villa Karon pihalle. Verkon alla Hietalan säestämänä ja Brunoun tanssittamina lapset eläytyivät merenelävien liikeratoihin. Toisinaan on vaikea vetää rajaa sen välille, mikä on luonnon tekemää, ja mikä ihmisen. Aina tämä ei ole edes tärkeää: “Niin simpukka kuin vaahtomuovin palakin voi olla kaunis ja hyödynnettävissä uudelleen”, Marjo kiteyttää työpajan ideaa.

Georgette Singben lapsille järjestämää museovierailua seurannutta piirustustuokiota tarkkaillut Marjo innostui afrikkalaisten naamioiden kääntöpuolille syntyneistä piirroksista. “Kuin suoraan lapsen kuvallista ilmaisua käsittelevästä oppikirjasta!” Marjo ihasteli eri-ikäisin pienin sormin syntyneitä kuvia, joista hän löysi ihmisen kuvaamisen universaaleja vaiheita pääjalkaisista hahmotelmista yksityiskohtaisiin omakuviin.

Myös vierailu Georges Agbazahoun ja Camilla Heidenberg-Agbazahoun afrikkalaisten taide- ja kertomuskeskukseen jäi Räsäselle mieleen. “Opetus keskittyy lasten itseilmaisuun, eivätkä kontekstuaalisuus ja kulttuuriset traditiot olleet yllätyksekseni juuri ollenkaan läsnä”, Marjo kuvailee kokemuksiaan. Hän yllättyi siitä, että afrikkalaisessa kulttuuriympäristössä, joka tunnetusti on paljon eurooppalaista yhteisöllisempi, keskuksen taideopetuksessa lasta näytettiin lähestyttävän ensisijaisesti yksilönä sen sijaan että hänet olisi nähty kulttuurinsa edustajana. “Afrikkalainen kulttuuriympäristö ja paikalliset, rituaalijärjestelmät saivat minut odottamaan yhteisöllisempää taidekäsitystä”, Marjo perustelee hämmennystään. Hän harmittelee sitä, ettei tämän yksittäisen taideopetuskohtaamisen lisäksi ehtinyt seurata paikallisten koulujen opetusta, koska koulut alkoivat vasta juuri ennen kotiinlähtöä

Vaikka kirjoittamiseen olikin riittävästi aikaa, tuntui viisi viikkoa Grand-Popossa Marjosta lyhyeltä: “Kuherruskuukausihan tämä vasta oli!”, hän toteaa oleskelustaan ja lisää: “Arkeen ei vielä näin lyhyessä ajassa päässyt käsiksi”.

Kotiin viemisiksi jäi valmiiden sivujen lisäksi kuitenkin vielä säkillinen eksotiikkaa ja voodoota pureskeltavaksi. Grand-Popo jätti Marjoon myös paluun kipunan: “Voisin mahdollisesti hakea jatkostipendiä Villa Karoon, jotta ehtisin päästä paikallisten lasten pariin koulun penkille tekemään kuvia ja keräämään uutta materiaalia tutkimukseni ja opetustyöni tueksi”.

Taina Mäki-Ison “Kohti horisonttia” Hurjaruuthissa 10. ja 11.12

Mika Haaranen: Taì-klovni (Taina Mäki-Iso)

Maailma muuttuu, Marttaseni! saa Taina Mäki-Ison esittämä Martta-neito huolekseen todeta tanssiteatteri Hurjaruuthiin joulukuussa tulevassa Kohti horisonttia -esityksessä, kun hän saa toimestaan potkut ja joutuu miettimään, miten järjestää uudelleen elämänsä. Mutta ei hätää, horisontti on jo näkyvissä!

Klovnineidit Martta ja ihananhauskaa ranskaa puhuva Taì ovat tuttuja myös Grand-Poposta, missä Martta kiersi syksyllä 2009 yhdessä klovnirouva Bellan (Sirpa Taivainen-Ilmola) kanssa muun muassa kouluissa esiintymässä – ja Taì myös esiintyi Villa Karon lauantaikonsertissa! Afrikanjuurista muistuttavat esityksen tanssi ja musiikki, joita on ollut suunnittelemassa myös monille villakarolaisille tuttu Noël Saïzonou.

Kohti horisonttia siis Helsingin Kaapelitehtaalla, Hurjaruuthissa maanantaina ja tiistaina 10. ja 11.12. Liput 10/12 euroa.

Kohti horisonttia on tiukasti kiinni ajassa painellessaan modernin elämänmenon kipupisteitä. Niin kuin niin moni työikäinen ja nuorikin on Martta väsynyt alituiseen suorittamiseen ja pätevyyden vakuutteluun. Martan potkut sysäävät hänet eksistentiaalikriisiin: Mitä nyt on horisontissa? Miten löydän paikkani aitona ämpäripäänä? Ja kuinka Martan identiteetti kestää ja miten se tässä myllerryksessä muuttuu? Kohti horisonttia kertoo myös klovnin muodonmuutoksesta. Vakavasti hauskaa – ja hauskasti vakavaa!

Taina Mäki-Ison monikielinen Kohti horisonttia -esitys on omaperäinen ja uutta luova yhdistelmä klovneriaa, teatteria, tanssia ja musiikkia. Mäki-Iso vastaa esityksen käsikirjoituksesta ja toteutuksesta. Lavalla hän on yksin, mutta Kohti horisonttia -työryhmässä ovat olleet mukana myös valosuunnittelija Mika Haaranen, muusikko Maija Karhinen-Ilo, pukusuunnittelija-lavastaja Elina Kolehmainen, koreografi Pirjetta Mulari, muusikko-laulupedagogi Minna-Liisa Tammela, muusikko-koreografi Noël Saïzonou (Benin) ja liikeilmaisun opettaja-ohjaaja Norman Taylor (Iso-Britannia/Belgia).

Taina Mäki-Iso on fyysiseen teatteriin ja klovneriaan erikoistunut ohjaaja, opettaja ja esiintyjä. Hän on käyttänyt useissa ohjauksissaan klovneriaa, opettanut sitä mm. Teatterikorkeakoulussa, Turun Taideakatemiassa ja kansainvälisessä teatterikoulussa Beninissä sekä esiintynyt itse klovnina. Hän on opiskellut klovneriaa ja komiikkaa opettajinaan mm. Philippe Gaulier, Pierre Byland, Angela de Castro ja Giovanni Fusetti. Mäki-Iso on työskennellyt myös sairaalassa klovnitohtori Tanttarullana ja kuluneena vuonna Klovnirouva Martta on vieraillut vanhusten hoitolaitoksissa.

Kommentteja:

Esitys on järjettömän hauska ja täysillä vedetty, samalla myös koskettava. HS Jussi Tossavainen

Mäki-Iso on pitkälle kouluttautunut klovni ja esiintyjä, jonka pastissi sopisi mihin vain kansainvälisille estradeille. Kaleva Eeva Kauppinen

”Tulin ex tempore. Kerrassaan loistava esitys, illan pelastaja ja stressinpoistaja. Sain omakohtaisia vastauksia kysymyksiini.” ”Muheva ja syvältä hauska esitys.” ”Voi kuinka ihana sinun esityksesi oli – hyvä olo sen jälkeen sen kun pysyy! Sellainen määrittelemätön tunne kuin olisi Mozartia kuunnellut.” ”Hersyvän hauskaa, herkkää, kaunista ja oivaltavaa.” (katsojilta)

Mika Haaranen: Martta (Taina Mäki-Iso)

Stipendit keväälle 2013 / Scholarships for Spring 2013

Kävele keskelle Villa Karon pihaa ja katso ylös! / Go to the middle of the Villa Karo yard and look up!

 

Minulla on kaksi kertaa vuodessa ilo ja kunnia tiedottaa Villa Karon ystävät ry:n myöntämistä uusista työskentelystipendeistä suomalais-afrikkalaiseen kulttuurikeskus Villa Karon residenssiin, Beniniin.

I am privileged to have the bi-annual honor and pleasure of announcing the new scholarship holders of the Finnish-African cultural centre Villa Karo’s residence, in Benin.

Here they are / tässä he ovat:

Eilittä, Leena: kirjallisuudentutkija / researcher in literature

Halonen, Aapo: muusikko / musician

Jauhiainen, Ilpo: muusikko, äänitaiteilija / musician, soundscape artist

Lindroos, Hannu: toimittaja, lehtikuvaaja / photojournalist

Oittinen, Tytti: teatteriohjaaja / theatre director

Retulainen, Anna: kuvataiteilija / artist

Smolander, Marjo: musiikkipedagogi / music pedagogue

Sundberg, Antti: mediatekniikan insinööri-opiskelija / student in media technology

Shimatsuka, Eri: tekstiilisuunnittelija / textile designer

Vuorinen, Tuukka (Tuukka Mustavuori): taidekasvattaja / art pedagogue

Aiemmin on kevääksi 2013 valittu seuraavat / previously chosen scholarship holders for next spring:

Henriksson, Dan: teatteriohjaaja / theatre director

Kaartinen, Pirkko: yhteiskuntatieteiden maisteri / master in social science

Sipola, Timo: toimittaja / journalist

Congratulations to all!

Onnittelut kaikille!

Tulossa: “Akasia – kohtaamisia Suomen ja Afrikan välillä”

Villa Karon verkkoviestintä uudistui jonkin verran viime vuonna, kun tämä Akasia-blogi perustettiin (ja Villa Karo ilmestyi samalla facebookkiin). Nyt loppuvuodesta tilanne tulee muuttumaan vielä lisää.

Villa Karon uudistuvien virallisten sivujen rinnalle on tulossa kulttuurisivusto Akasia eli kohtaamisia Suomen ja Afrikan välillä.

Akasian tarkoituksena on tarjota tila suomalais- ja afrikkalaistaustaisten taiteilijoiden ja tutkijoiden projektien dokumentoinnille sekä toimia ikkunana suomalaisen ja länsiafrikkalaisen kulttuurin välillä: siis hahmottaa, tukea ja kehittää tapoja toimia monikulttuurisella taiteen ja tutkimuksen kentällä sekä viestiä kulttuurivaihdon mahdollisuuksista entistä laajemmin.

Kohtaamisten mahdollistaminen on Villa Karon toiminnan ydinaluetta ja on aika saada yli kymmenen vuoden aikana taltioitunutta ”hiljaista tietoa” kaikkien saataville. Näin verkkopalvelu myös jatkaa ja kehittää eteenpäin Villa Karon residenssitoimintaa.

Valokuvat, videot, haastattelut ja artikkelit toimivat yhteistyötapojen avaajina. Uudelle sivustolle tulee lisäksi virtuaalinäyttely, joka tuo Villa Karon etnografisen esinekokoelman saavutettavaksi Suomesta käsin – ja pian toivottavasti myös beniniläiselle yleisölle. Sivuston ensimmäinen versio toteutetaan suomenkielisenä, mutta rinnalle tulee mahdollisuus myös muihin yhteistyön kieliin, vähintään ranskaan, englantiin ja ruotsiin.

Tavoitteina on siis, muun muassa:

  • mahdollistaa tutustumisen suomalais-afrikkalaiseen kulttuuritoimintaan aiempaa lähemmin
  • madaltaa kynnystä monikulttuuriseen taide-, tutkimus- ja opetustoimintaan sekä eri kulttuuriperinteiden kohtaamiseen
  • toimia inspiraation lähteenä tuleville projekteille
  • tehdä Villa Karon ja Villa Karossa vierailleiden tutkijoiden ja taiteilijoiden keräämää tietoa ja kokemuksia saavutettavaksi ja julkiseksi

Nyt otetaankin ilolla vastaan erilaisia ehdotuksia dokumentoitavista tai jo-dokumentoiduista projekteista, tapahtumista ja muista monikulttuurisen, suomalais-afrikkalaisen yhteistyön tuloksista!

Un mois en Finlande, pays au mille lacs / Kuukausi Suomessa

By Richard Tandjoma (au-dessous en finnois / suomennos alla)

Ma venue en Finlande cette année était pour moi une occasion certes de visiter la Finlande et de mieux expérimenter la culture finlandaise pour mieux comprendre, sinon comprendre plus la réaction et la manière de vivre des finlandais, mais aussi une nécessite pour mieux expliciter et cohabiter les deux comptabilités, finlandaise d’une part, et béninoise sinon SYSCOAHADA (Système Comptable Ouest-Africain pour l’Harmonisation du Droit des Affaires) d’autre part, deux réalités apparemment trompeuses mais au fond bien différentes.

Tout a commencé en 2007, année à laquelle je suis arrivé pour gérer les finances de la Villa Karo. Face à deux cultures bien différentes, il fallait trouver le juste milieu, un pont entre la comptabilité finlandaise et béninoise, d’où la nécessite pour moi d’effectuer un voyage de perfectionnement en Finlande.

J’étais bien surpris (sinon réellement j’ai eu la confirmation de tout les dires sur la police française de l’immigration) déjà à l’aéroport Paris Charles de Gaule ou la police de l’immigration ne voulait pas me laisser passer pour défaut d’argent cash sur moi. Malgré ma lettre d’invitation claire et bien écrite, malgré mon visa authentique, ce n’est qu’après 45 bonnes minutes de garde a vue et de perte de temps qu’ils ont décidé de me laisser passer, près bien sur avoir appelé un membre de la fondation Villa Karo en Finlande, Anna Ovaska. Et comme si toute l’humiliation de la police ne suffisait pas, l’hôtesse de l’air qui vérifiait les cartes d’embarquement à la porte d’entrée de l’avion m’a bien confirmé que je me suis trompé de porte alors que c’est bien écrit noir sur blanc sur ma carte que c’était vraiment là-bas, la fameuse porte D56, porte de la Finlande ! Il fallait être stupide pour rater son vol ! Apres 3 minutes de tour, je suis revenu à la même porte et avec un joli sourire, elle me laissa passer !!!! Ouf !!! Nul n’est parfait, tout le monde a droit à l’erreur ! Je pensais un seul instant qu’ils allaient me refuser de rentrer au pays, le Bénin aussi pendant mon retour, fort heureusement, tout s’est bien passer avec beaucoup plus d’attention et de respect. Mais c’est sur, la prochaine fois que j’irai encore en Finlande, je passerai par Paris Charles de Gaule !

Ainsi donc commença mes beaux jours en Finlande où j’ai eu à visiter la ville de Turku à plusieurs reprises d’ailleurs, l’archipel de Houtskär avec sa belle verdure autour de l’océan baltique. Le plus excitant et impressionnant de mon voyage vers l’archipel était les ferries qui transportaient les voitures avec les personnes abord vers la terre sèche où l’on peut tranquillement continuer la route.

J’ai aussi eu à essayer le traditionnel sauna finlandais ! C’est magnifique. Je comprends pourquoi dans le passé, les présidents finlandais avaient l’habitude d’amener leur hôte dans le sauna avant toute négociation. C’est parfait et pratique pendant la longue période de froid.

Ma visite professionnel au Heureka, centre de la science, m’a ouvert plus clair les yeux sur le danger qui menace notre cher planète terre si nous ne réduisons pas ou voir carrément changeons pas nos manières de vivre en adoptant un comportement beaucoup plus écologique, axé vers la protection de la planète. C’était aussi la période parfaite pour voir l’exposition des dinosaures qui ont disparut de la terre depuis plus de milliers d’années.

Le musée Helinä Rautavaara et son complexe Weegee (ancienne maison d’imprimerie) est l’un de plus grands musées que j’ai visité. Le travail y est fait avec précision et finesse et les expositions, magnifique !

Le musée d’histoire de Hämeenlinna, Le musée de verre, Ainola (maison de Jean Sibelius), la maison de Pekka Halonen, Kamppi Chapel, Musiikkitalo (maison de la musique, ou j’ai rencontré beaucoup de musiciens de l’Orchestre symphonique de la radio finlandaise qui sont venu jouer à Grand-Popo pendant le 10e anniversaire de Villa Karo) sont d’autres sites d’histoire parmi tant d’autre que j’ai aussi visité. Le parc d’attraction de Linnanmäki et l’ancienne ville historique et touristique de Suomenlinna ont été une merveille parmi tant d’autre, très impressionnant d’ailleurs.

C’était sympa de rencontrer presque tout le personnel de l’haute école Laurea Otaniemi, de discuter avec eux sur une possible et future échange culturelle avec la Villa Karo pour le bien de la population de Grand-Popo en particulier.

J’ai été vraiment très impressionné, et c’est la meilleure, par une vieille dame qui à la descente du trame, trainait avec elle un pousse-pousse pour bébé qu’elle a pris soins de bien positionner après avoir bien redressé le drap et la couverture. Etant curieux de voir la beauté du bébé, je me suis rendu compte que le présumé bébé n’était qu’en fait qu’un chat ! Ouf !! Drôle de manière d’admirer les animaux. L’attention qu’on porte aux animaux est bien plus intéressante en Finlande et si j’étais un animal domestique, je choisirai l’immigration de force ou de grée pour vivre en Finlande (sourire).

Aussi, l’impression fut grande de voir comment le code de la route est bien respecté par les usagers et le piéton roi, comparativement à certain pays de l’Europe ou pire encore l’Afrique.

Je ne s’aurai oublié que c’est bien difficile de croire que le soleil peut être encore debout a 10h du soir voire même à minuit sous d’autres cieux, la Finlande pendant l’été, c’est la même qu’on parle de soleil de minuit. La situation est inverse pendant l’hiver, déjà en novembre selon beaucoup de finlandais. Je souhaite vivement vivre cette expérience la prochaine fois pour mieux percer et comprendre cette sorte de stress et de complexité que j’arrive à lire facilement sur le visage de certains finlandais.

La Finlande est un pays aux réalités climatiques bien différentes des notre et quoi qu’on en dise, les finlandais, s’ils apprennent à te connaître, sont les meilleurs amis au monde.

***

Kuukausi Suomessa

Matkani Suomeen tänä kesänä on ollut minulle loistava tilaisuus tutustua maahan ja sen kulttuuriin. Tavoitteenani oli ymmärtää paremmin suomalaista elämäntapaa sekä myös, ja ennen kaikkea, yhdistää paremmin suomalainen ja beniniläinen kirjanpidon järjestelmä, jotka ovat keskenään kovin erilaiset.

Kaikki alkoi vuonna 2007, jolloin tulin kirjanpitäjäksi Villa Karoon. Kahden erilaisen kulttuurin kohtaamisessa on ollut välttämätöntä löytää sopiva keskitie, tai silta, kirjanpidon järjestelmien välillä – ja siksi opintomatkani Suomeen on ollut tärkeä

Alku oli kuitenkin hankala. Pariisin Charles de Gaullen lentokentällä minua kohtasi ikävä yllätys, kun maahanmuuttoviranomaiset eivät halunneet päästää minua Schengen-alueelle perusteenaan, että mukanani on liian pieni määrä käteistä rahaa. Kutsukirjeestä ja viisumista huolimatta pääsin läpi vasta 45 minuutin kuluttua, sen jälkeen kun poliisit olivat ensin soittaneet Anna Ovaskalle Suomeen ja varmistaneet että todella työskentelen Villa Karossa. Ja poliisin lisäksi vielä portilla lippuja tarkastanut lentoemäntä väitti että olin nousemassa väärään koneeseen – vaikka maihinnousukortissa selvästi luki D56  (kuuluisan Suomen portin numero). Olisi ollut hölmöä myöhästyä lennolta. Kolmen minuutin kiertelyn jälkeen palasin takaisin samalle paikalle ja kauniisti hymyillen lentoemäntä päästi minut menemään. Kukaan ei ole erehtymätön! Hetken olin kuitenkin luullut että en pääsisikään Suomeen. Onneksi lopuksi kaikki meni kohteliaasti ja huomaavaisesti.

Näin siis alkoivat päiväni Suomessa. Matkan aikana pääsin käymään useita kertoja Turussa sekä matkustin saaristossa kauniiseen Houtskäriin. Saaristoretkellä jännittäviä ja vaikuttavia olivat lautat, jotka kuljettavat autot ja ihmiset saarelta toiselle.

Pääsin myös kokeilemaan suomalaista saunaa, joka oli upeaa! Ymmärrän hyvin, miksi menneinä aikoina Suomen presidenteillä oli tapana viedä vieraansa saunaan ennen kokouksia. Sauna on myös hyvä ja käytännöllinen pitkänä kylmänä aikana.

Vierailu tiedekeskus Heurekaan avasi silmäni niille uhille, jotka kohtaavat meitä jos emme muuta elämäntapojamme ekologisempaan suuntaan ja ala suojella planeettaa. Heurekassa näin myös näyttelyn miljoonia vuosia sitten kadonneista dinosauruksista.

Helinä Rautavaaran museo ja Weegee-keskus oli yksi suurimmista museokomplekseista, jossa olen käynyt. Siellä työskennellään todella ammattitaitoisesti ja näyttelyt ovat upeita.

Lisäksi pääsin käymään myös esimerkiksi Hämeenlinnan museossa, Lasimuseossa, Jean Sibeliuksen kotitalossa Ainolassa, Pekka Halosen museossa, Kampin kappelissa sekä Musiikkitalossa, missä tapasin monia tuttuja Radion Sinfoniaorkesterin muusikoita, jotka olivat Grand-Popossa esiintymässä muutama vuosi sitten Villa Karon 10-vuotisjuhlissa. Huvipuisto Linnanmäki sekä Suomenlinna olivat myös ihmeellisiä paikkoja, erittäin vaikuttavia.

Oli mukavaa tavata melkein koko ammattikorkeakoulu Laurean henkilökunta ja keskustella heidän kanssaan tulevaisuuden suunnitelmista ja siitä minkälaista yhteistyötä Laurea ja Villa Karo voisivat tehdä erityisesti Grand-Popon asukkaiden hyväksi.

Eräänä päivänä olin todella otettu vanhasta naisesta, joka tuli ulos raitiovaunusta työntäen lastenvaunuja. Uteliaana kurkistin katsomaan, minkä näköinen vauva vaunuissa oli, mutta näinkin kissan! Tapa, jolla suomalaiset huolehtivat kotieläimistä on veikeä. Jos olisin eläin, haluaisin ehdottomasti asua Suomessa :)!

Olen myös vaikuttunut siitä, miten upeasti liikenne toimii Suomessa ja miten hyvässä asemassa jalankulkijat ovat verrattuna muihin Euroopan maihin, saatikka sitten Afrikkaan.

Enkä unohda miten vaikeaa on uskoa että aurinko voi paistaa vielä kello 10 illalla, tai jopa keskiyöllä. Suomalaiset myös kertovat, että talvisin tilanne on päinvastainen. Seuraavan kerran kun matkustan Suomeen, haluaisin kokea pimeän ajan, ja ymmärtää sen aikaansaaman rasituksen joka on helposti luettavissa monien kasvoilta.

Suomi on maa, jonka ilmasto ja sääolosuhteet ovat hyvin erilaiset kuin meidän. Mutta mitä tahansa sanotaankaan, sen jälkeen kun suomalaiset oppivat tuntemaan jonkun ihmisen, ovat he maailman parhaita ystäviä!

Tulevia tapahtumia Suomessa / Upcoming Events in Finland: Helsinki Street Festival & Bridge IV (by Victor Amoussou & Leea Pienimäki-Amoussou)

Tänä lauantaina kannattaa suunnata Narinkkatorille kello 13 alkaen! Helsinki Street Festival -tapahtumaan nimittäin osallistuu paljon villakarolaisia: World Music System eli Georges Agbazahou, Camilla Heidenberg, Faride Lala, Jeanette Heidenberg ja Sara Estlander esittävät musiikkia, tanssia sekä pitävät työpajoja. Graffitikilpailussa mukana ovat puolestaan Leea Pienimäki-Amoussou, Victor Amoussou ja Anu Nirkko!

Ja ensi viikon tiistaina 5.6. avautuu lisäksi Victor Amoussoun ja Leea Pienimäki-Amoussoun näyttely SILTA / BRIDGE / PASSERELLE IV: Hwénouho (Auringon puhe / The Talk of the Sun / La parole du soleil) Rööperin taidesalongissa. Avajaiset ovat tiistaina klo 17-19 ja näyttely on avoinna heinäkuun alkuun saakka. Tervetuloa!

Kutsu / Invitation to SILTA / BRIDGE / PASSERELLE IV

Welcome to Narinkkatori, Helsinki, next Saturday at 1pm and after: Villa Karo -people will be performing at Helsinki Street Festival! Georges Agbazahou, Camilla Heidenberg, Faride Lala, Jeanette Heidenberg ja Sara Estlander will be playing music, singing, dancing and organizing workshops as World Music System. And Leea Pienimäki-Amoussou, Victor Amoussou and Anu Nirkko will be participating in graffiti contest!

Victor Amoussou and Leea Pienimäki-Amoussou will also be opening their new exhibition at Rööperin taidesalonki on Tuesday 5th June from 5 pm to 7 pm. The exhibition will be open until 1st of July and it’s called SILTA / BRIDGE / PASSERELLE IV: Hwénouho (Auringon puhe / The Talk of the Sun / La parole du soleil) . Welcome!